U­pea, terävä ja her­kul­li­nen ko­me­dia tar­joi­lee kiis­tat­ta haus­kin­ta Jim Car­reytä pitkään ai­kaan. Suu­ry­ri­tyk­sen Pik­ku pr-ka­ve­ri nos­te­taan yllättäen vies­tinnän piik­ki­pai­kal­le, ja sit­ten piik­ki up­poaa li­haan. Fir­ma lu­his­tuu sisältäpäin ja sa­mal­la lep­poi­sa elämän­tyy­li lä­hiössä al­kaa mu­ren­tua hy­ker­ryttä­vin seu­rauk­sin. En­ro­nian ta­paus­ta tässä on pal­jon, mut­ta ei ex-no­kia­lais­ten­kaan tar­vin­ne ha­kea kau­kaa esi­ku­via. Kai­ken tämän ja myös si­joi­tus­lai­tos­ten ai­kaan­saa­man ta­lousk­rii­sin var­jos­sa tämä on tie­tys­ti hie­man kat­ke­ran­su­loi­nen ajan­koh­tai­suus.

Vit­siä re­vitään ne­rok­kaas­ti ja mo­nel­ta suun­nal­ta: vit­sit si­val­ta­vat mm. avion­nea, yri­tys­po­se­raauk­sen mie­lettö­myyttä, työttö­myyttä ja työn­ha­kua oi­val­taen — ja ele­gan­tein kir­pai­su tu­lee kun oma poi­ka suol­taa ta­lou­den­hoi­ta­jan kans­sa es­pan­jaa kuin omaa äi­din­kieltään. Kai­kes­ta on tar­jol­la näppärään ha­vain­noin­tiin pe­rus­tu­vaa sket­siä — ja to­ki myös pelkkään il­vei­lyyn. Tätä on tur­haan hau­kut­tu! Uu­del­leen­fil­ma­ti­soin­ti.