E­nig­maat­ti­nen ker­to­mus Pu­li­zer-pal­ki­tus­ta kir­jai­li­jas­ta (Rus­sell Crowe), jos­ta tu­lee yh­den il­lan ai­ka­na sekä yh-isä että oman psyyk­keensä kans­sa ha­pui­le­va mie­len­ter­veys­po­ti­las.

Kah­des­sa ajas­sa ete­nevä ker­to­mus aset­te­lee vas­tak­kain isän ja tyttä­ren (A­man­da Seyf­ried) kamp­pai­lun. En­simmäi­nen yrittää pitää per­heensä rip­peet ka­sas­sa ja jäl­kimmäi­nen löytää us­kon it­seensä ja lä­hei­siinsä. Hui­kean "Pur­suit of Hap­py­ness":in oh­jan­nut Gab­rie­le Muc­ci­no ku­too mie­len­kiin­toi­sen vyyh­din, jo­ka ei pal­jas­ta sa­lo­jaan hel­pol­la. Elo­ku­van al­ku­puo­lis­ko sol­juu ohi ajas­sa pomp­pi­vaan ker­ron­taan to­tu­tel­les­sa ja ohi viu­ho­via lan­ganpäitä metsästäessä. Elo­ku­va luis­te­lee vielä tällöin kieh­to­van ta­sapäi­ses­ti kaik­kien kli­sei­den lo­mas­ta, mut­ta vä­hi­tel­len teo­ria­pi­toi­ses­ta ta­ri­nas­ta huk­kuu ve­to.

E­lo­ku­va on saa­nut maail­mal­la lä­hes yk­si­no­maan poh­jat­to­man ne­ga­tii­vi­sia ar­vioi­ta, ja nämä ovat val­tao­sin pe­rus­tel­tu­ja. It­se­riit­toi­sen on­gel­mai­nen ja kat­so­jal­ta pal­jon pyytävä vyyh­ti ei ole lo­pul­ta us­kot­ta­va eikä edes suo­ra­nai­ses­ti kos­ket­ta­va, mut­ta ker­ron­nan ot­tees­sa on kui­ten­kin jo­ta­kin hyp­noot­tis­ta. Us­kot­ta­vuu­den us­kot­ta­vas­ti feik­kaa­va elo­ku­va on es­seemäi­nen tut­kiel­ma, jo­ka pitää ot­teen­sa hy­vin vaik­kei ai­van on­nis­tu­kaan pur­kit­ta­maan elämää tai to­tea­maan mitään syväl­listä elämästä, vaik­ka niin ko­vas­ti ha­luai­si. Näyt­te­lijä­kaar­ti on kui­ten­kin hyvä ja kuo­si ko­mea.

Oh­jaa­jan aiem­man "Seit­semän elämää" -d­raa­man ta­voin tämäkään ei ole elämän­myön­tei­nen hen­keä nos­tat­ta­va ta­ri­na, vaan jon­kin­lai­nen tut­kiel­ma haa­vo­jen hoi­ta­mi­ses­ta. Tai nii­den kans­sa sel­viä­mi­sestä.