E­le­gant­ti aja­tus­leik­ki kes­kel­le aa­vik­koa ra­ken­ne­tus­ta idyl­li­sestä luk­sus­kau­pun­gis­ta, jos­sa ai­ka on pysäh­ty­nyt 1960-lu­vul­le. Täy­del­li­nen vai­mo pyö­rittää so­siaa­lis­ta elämää mie­hen käy­dessä päi­vittäin töissä huip­pu­sa­lai­sen pro­jek­tin pa­ris­sa. Sa­ma ta­ri­na tois­tuu kai­kis­sa naa­pu­ri­ta­louk­sis­sa.

Jo­kin kai­kes­sa sii­ra­pis­sa mais­tuu ka­lan­mak­saöl­jyltä, mut­ta mik­si ja ku­ka sen on mu­roi­hin li­raut­ta­nut? Sitä elo­ku­va ar­vuut­te­lee lop­puun as­ti.

O­li­via Wil­den toi­nen oh­jaus­työ sot­kee näpsäkän ta­ri­nan Man­hat­tan pro­jek­tis­ta, fe­mi­nis­mistä ja ark­ki­teh­tuu­ri-leh­tien kiil­to­ku­vis­ta. Ko­ko­nai­suus on na­pa­kas­ti ti­kittävä kel­lo­pe­li, jo­ka myös hen­gittää us­kot­ta­vas­ti kii­tos Flo­ren­ce Pugh'n heittäy­tyvän pääo­san ja oh­jaa­ja Wil­den va­kaan kä­den. Sil­ti esi­ri­pun ti­pah­det­tua jäl­jel­le jää tyhjä olo. Trip­pi on hyvä ja ai­kan­sa kou­kut­ta­va, mut­ta lop­pu ei ai­van lu­nas­ta kaik­kia odo­tuk­sia.