Ru­naways –e­lo­ku­van me­nes­tys te­ki nais­roc­kai­hei­sen back­ca­ta­lo­gin tar­peel­li­sek­si. Gi­na Gers­hon vetää iä­ni­kuis­ta bän­dip­ro­jek­tia, ko­luaa pik­kuk­lu­be­ja ja huo­maa täyttävänsä 40 vuot­ta. Ih­meen hy­vin asian­sa hal­lit­se­va roc­ke­lo­ku­va.

Gers­hon lau­laa it­se bii­sinsä. Pie­ni re­peämä us­kot­ta­vuu­des­ta kui­ten­kin löy­tyy. Hän ei voi soit­taa Gib­son SG:tään saa­ti mitään ki­ta­raa sor­mus va­sem­man kä­den etu­sor­mes­sa. Ai­na­kin soin­tu­jen ot­to oli­si vai­keaa, vaik­ka kvin­tit me­ni­sivät.

Ku­ten Gers­ho­nin en­simmäi­sessä mer­kittävässä elo­ku­vas­sa Bound ja sit­tem­min Ru­naways-e­lo­ku­vas­sa, les­biaa­ni­nen vä­rei­ly on pin­nas­sa. Hah­mot ovat sym­paat­ti­sia ja näyttävät ih­mis­ten vä­li­sen kiin­ty­myk­sen tär­key­den, oli sen muo­to mikä ta­han­sa.