Jos joku ihmettelee, kuinka britit pystyivät 1960-luvulla haastamaan Hollywoodin bondtuotannoillaan, vastaus on perinteen vahvuudessa.
Jos joku ihmettelee, kuinka britit pystyivät 1960-luvulla haastamaan Hollywoodin bondtuotannoillaan, vastaus on perinteen vahvuudessa. Michael Powell ja kumppanit pystyivät sodan kurimuksessakin luomaan aikanaan perin näyttävän fantasiaseikkailun, sillä eskapismille oli kova tilaus.
Bagdadin varas tai suurin piirtein samoihin Tuhannen ja yhden yön tarinoihin perustuvat seikkailut on filmattu ennen ja jälkeen, mutta tämä vetoaa katsojaan poikamaisella asenteellaan, vahvoilla näyttelijäsuorituksillaan ja nyttemmin vanhentuneinakin viehättävillä tehosteillaan. Kolme Oscaria tuli, mutta yhden lisää olisi voinut antaa suurvisiiri Jafarina sähisevälle Conrad Veidtille. Hän edusti idästä saapuvaa pahaa, ja kuin sattumoisin hänen viiksensä ovat kuin peilikuva Hitlerin turpavärkistä.
Elokuvan alussa nautitaan suorastaan häikäisevän tarkasta kuvasta, mutta taso ei pysy kauttaaltaan, vaan kuva elää, kohisee ja rakeutuu. Joka tapauksessa hieno siirto. Technicolor-värit hehkuvat pastellimaisina. Selkeä ääniraita. Ekstroissa biografiat ja filmografiat, faktaruutuja ja kaksi kuvagalleriaa. (PS)