Päätösosa Stieg Larssonin jännäreiden elokuvaversioista on koko sarjan onnistunein.
Päätösosa Stieg Larssonin jännäreiden elokuvaversioista on koko sarjan onnistunein. Eipä ihme, että Sony Pictures on kiinnostunut tekemään amerikkalaisversiot. Mallia kai otetaan brittien Wallander-sarjan muokkauksesta. Toimittaja Mikael Blomkvistia saattaa median arvelujen mukaan tulkita joko George Clooney, Brad Pitt tai Johnny Depp.
Ketä kiinnostaa? Me haluamme tietää, kuka amerikkalaisista luulee pystyvänsä uimaan Lisbeth Salanderin tiukkoihin, mustiin nahkaliiveihin? Ketä pukisi piikkipanta samalla arvokkuudella kuin ruotsalaista Noomi Rapacea?
Larssonin kirjasarjan aloitus Miehet jotka vihaavat naisia tursui elokuvana naisiin kohdistuvaa sadistista väkivaltaa, haaleaa saarimysteeriä, ikävystyttäviä sukusalaisuuksia ja löysää sarjamurhajännitystä. Onneksi avaus esitteli verrattoman naishahmon, sulkeutuneen Salanderin, josta järkyttävät kokemukset ovat karaisseet selviytyjän. Lisbeth on nahkaremmein ja killuttimin itseensä linnoittautunut datavirtuoosi ja supernuuskija, goottipunkkariversio omillaan pärjäävästä orvosta Peppi Pitkätossusta.
Ohjaajavaihdoksen jälkeiset Tyttö joka leikki tulella ja päätösosa Pilvilinna joka romahti syventyvät Salanderin kohtaloon. Ehkä edesmennyt kirjailija Larsson itsekin huomasi, että moniongelmaisen neidon tarina on kantava ydin, jonka varaan vainoharhaisen ja populistisen ruotsalaisyhteiskunnan kritiikin voi koukuttavasti ripustaa.
Daniel Alfredsonin ohjauksessa kertomus liikkuu vetävästi. Aiheet pysyvät tasapainossa ja kiinnostavina Millennium-toimittajien faktojen kaivelusta vallanpitäjänilkkien potretteihin ja sopivin välein annosteltuihin kiipelikuvauksiin. Parasta on vakuuttava ruotsalainen kaupunkiympäristö, sivuhenkilöiden uskottavuus ja tilan antaminen näyttelijöille.
Tyttö joka leikki tulella päättyi Salanderin ja isä-Zalachenkon, korkean tahon suosiman konnan ja vakoojan, kirvespolskaan. Pilvilinna-elokuvassa uhkana on Tohtori Kuolema, johtava psykiatri Teleborian, joka syyttäjän tuella yrittää oikeudessa saada Lisbethiä takaisin pakkohoitoon suljetulle osastolle.
Pilvilinna joka romahti paljastaa ja ratkaisee siististi kaikki edellisissä osissa syntyneet salaisuudet ja syyllisyydet. Super-Pepin puolustajilla on vihdoin puheenvuoro. Rikollisten verikoirien puremat ja korruptoitujen viranomaisten vainon haavat parannetaan Salanderin neuvokkuuden, mutta, Ruotsissa kun ollaan, tietysti myös itseään korjaavan järjestelmän laastareilla.
Ihastuttavinta on Noomi Rapacen hallittu ja herkkä tulkinta Salanderin mielenliikkeistä panssarin takaa. Rapace näyttää, kuinka kolhittu ja kehityksessään häiritty (ei siis häiriintynyt) tyttö alkaa avautua ja kova pinta sulaa kuin kevätjää. Hyvää kehitystä tukevat positiiviset henkilöhahmot, jotka päätösosassa valtaavat itselleen tilan. Sairaalassa tohtori Jonasson (erinomainen Aksel Morisse) suojelee potilastaan poliisilta ja näyttää olevan Salanderista myös henkilökohtaisesti kiinnostunut. Ystävähakkeri, giikkinörttifriikki Plague (riemastuttava Tomas Köhler) riehaantuu lähes toimintasankariksi rientäessään ritarina Lisbethin rinnalle.
Hieno Lena Endre saa Millenniumin päätoimittajana viimein valokeilaa. Michael Nyqvistin toimittaja Blomkvist jää kuitenkin sivuhenkilöksi. Sarja ontuu, koska toimittaja on kirjoissa Salanderin tasaveroinen kumppani, mutta ei elokuvassa ole tarpeeksi painokas. Vikana voi pitää myös sitä helppoutta, jolla juoniongelmat ratkotaan. Tärkeitä papereita napataan käsilaukusta. Oikeamieliset agentit kirmaavat tyhjästä pelastavaksi ratsuväeksi. Kun todisteita tarvitaan, hakkeroidaan konnan kannettava. Pliisu on myös filmin lopetus, jossa Salander selättää turhan näppärästi viimeisen esteen, robottimaisen velipuolensa Niedermannin.
Onneksi filmi uskaltaa toiminnan sijasta panostaa vanhaan sotaratsuun, oikeussalidraamaan. Salanderin viileys on huipussaan kohdattaessa syyttäjä ja Teleborian silmästä silmään leivättömän pöydän ääressä. Lopputulos on näillä todisteilla tietysti ilmiselvä, mutta Lisbethin asenne ja oikeusistuntolook kannattaa nähdä.
Noomi Rapacen ihailijoille tiedoksi, että hän näyttelee seuraavaksi Susanna Alakosken ruotsinsuomalaisista kertovan Sikalat-kirjan elokuvaversiossa yhdessä Outi Mäenpään ja Ville Virtasen kanssa. Elokuvan ohjaa näyttelijänä paremmin tunnettu Pernilla August. (HB)
Teräväpiirroksi kuva ei ole niitä tarkimpia, vaan aikamoista pehmeyttä ja suoranaista tuherointia tarjotaan. Ääniraita tuntuu heräävän eloon vasta loppukohtauksessa. Ekstroihin on tallennettu osien trailerit. (PS)