Memp­hi­sin Stax- ja Det­roi­tin At­lan­tic-sou­lin his­to­riaa 1960-lu­vul­la brei­kan­neen rock­do­ku­men­ta­ris­tin oh­jaa­ma­na. Aja­tuk­se­na on sel­vittää, mitä ta­pah­tui dis­con pyyhkäi­se­mil­le soul­lau­la­jil­le. Mo­nen on­gel­ma oli se, että ro­jal­tit me­nivät sä­veltä­jil­le ja le­vy-yh­tiöil­le. Sam Moo­re ker­too avoi­mes­ti huu­me­dii­le­rin uras­taan 1970-lu­vul­la. Wil­son Pic­ket­tin ”­Land of The Thou­sand Dan­cen” lau­luköö­rit kuu­los­ta­vat kar­meill­ta, mut­ta mies mö­ri­see en­ti­seen maal­liin. Mut­ta kes­keistä ki­ta­ris­tia, Ste­ve Crop­pe­ria, ei kuul­la. Ei do­ku­na eri­koi­nen, mut­ta mu­siik­ki on täynnä sie­lua.

Kes­ki­ta­son ku­va on tark­kuu­del­taan hie­man epä­ta­sai­nen. Teks­ti­kuk­ka­sia, esi­mer­kik­si ”­Bo­ny Mo­ro­nie” kään­tyy ”­Bo­ney Ma­ro­neyk­si”. Laa­du­kas ää­ni­rai­ta. Le­vyl­le ei ole tal­len­net­tu ekst­ro­ja. Täy­del­li­set dis­kog­ra­fiat oli­si ol­lut ko­va jut­tu.