E­mir Kus­tu­ri­can mus­ta draa­ma­ko­me­dia ku­vaa rak­kau­den voi­maa, so­dan luo­mis­ta olo­suh­teis­ta vä­littämättä.

Kus­tu­ri­ca eristää rak­kau­den ympä­ristöltään. Ih­mis­ten eristä­mi­nen pel­koi­neen ”A­la­maail­maan” – suo­jaan to­del­li­sel­ta maail­mal­ta – on luo­tu hämmäs­tyttävän tun­nel­mal­li­ses­ti, jo­pa so­taa ro­man­ti­soi­den. Sul­je­tus­sa maail­mas­sa ai­noas­taan rak­kau­den voi­mal­la sel­viy­tyy.

Ai­nut­laa­tui­nen at­mosfää­ri ra­ken­tuu per­soo­nal­li­sen hen­kilöoh­jauk­sen avul­la. Kus­tu­ri­ca on ja­ka­nut teok­sen­sa kol­meen osuu­teen. En­simmäi­sessä osas­sa ku­va­taan so­dan ab­sur­de­ja taus­ta­ta­pah­tu­mia Belg­ra­dis­sa, toi­nen osa kä­sit­te­lee kylmän so­dan ai­ka­kaut­ta ja kol­mas Bos­nian so­dan ope­tuk­sia. Kus­tu­ri­can vi­sios­sa ih­mi­nen ei to­sin hel­pol­la opi.