"Taidat olla hienompi mies kuin mitä olen kuullutkaan".
"Taidat olla hienompi mies kuin mitä olen kuullutkaan". Parempi Kaurismäki on kuvannut samaa elokuvaa jo vuosia, mutta aina se käy jakeluun. Tämä menisi hyvin kommunistien propagandasta: köyhät ovat hyveellisiä ja ahkeria. Tosin mukana on yksi valveutunut riistäjäkin (Saku Kuosmanen). Ja inhimilliseksi muuttuva etsivä (Pertti Sveholm), rehti urakoitsija Esko Nikkari) sekä 38 vuoden uran jälkeen, vuosi ennen eläkeikää potkut saava pankinjohtaja (Kati Outisen tarinassa).
Kaurismäki siis tapaili realistisempaa otetta, toki suhteellisesti. Kyseessä on kreikkalainen klassinen draama, joka sijoittuu vuoteen 1996, mutta maailma on Kaurismäen oma luomus. Utopialla voi kuvata todellisuutta tarkasti.
Näyttelijät artikuloivat edelleen jäykästi kuin koulunäytelmässä. Naiivin huumorin kohteesta ei voi aina olla varma, mutta nykypäivään tämä iskee oivasti.
Jo alku virittää hyvin tunnelmaan. Elokuvahistorian perinteiden mukaisesti saavutaan junalla, kannetaan matkalaukkua ja katsotaan aika kellosta, eikä matkapuhelimesta. Kaurismäki leikkaa menneen ja nykyisen hyvin rautatieasemakohtauksessa, kun verinen päähenkilö kohtaa ensin kauhistuneen romanikolmikon ja heti perään kaksi somalipakolaista sekä kantaväestöä edustavan nuoren naisen.
Sinänsä on absurdia ajatella, että kaikki olisi ollut hyvin vuosikymmeniä sitten. Edes suomalaisessa elokuvassa tämä ei pitänyt paikkaansa. Ohjaajat olivat perin kehnoja ennen, mutta näyttelijät peittosivat nykypäivän eksihibitionistiset egoistit mennen ja tullen.
Näyttelijätyö toimii tässä toki erinomaisesti. Jo 1980-luvun puolessavälissä Motelli Skronklessa huomattu, myähemmin edesmennyt Markku Peltola ja vakiotähti Kati Outinen toivat hieman uutta, aikaisempaa aidomman oloista romantiikkaa Kaurismäen elokuvaan.
On myös hienoa, että elokuva nostaa hattua Pelastusarmeija-liikkeelle, joka taitaa olla yksi niistä harvoista aidosti empaattisista kristillisistä liikkeistä maailmalla eli se ei tuomitse ketään ja toimii ennen kaikkea köyhien sekä sairaiden parissa.
Kuten hyvät elokuvat aina, Mies vailla menneisyyttä nostaa esiin omia henkilökohtaisia muistoja. Varsinkin Annikki Tähden hienosti sisäistämä Pelastusarmeijan korkea upseeri tuo mieleen Oulun Karjasillan Pelastusarmeijan päiväkodin johtajattaren. Poikani olivat siellä päivähoidossa 1990-luvun alussa. Mistään yhteiskunnallisesta instituutiosta ei ole minulle jäänyt yhtä hyvä muisto.
Yhteenveto: kolmannella katselukerralla elokuvan ja DVD-julkaisun jälkeen annan elokuvalle pisteen aiempaa enemmän. Nykykatsannossa tuntuu siltä, että Aki Kaurismäen elokuvat ovat suurin yksittäinen vastaveto kahdelle voimakkaalle vietille suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa. Se on myrkkyä talousliberaalisen kokoomuslaisen kyykkypuolueen hegemonialle ja ihmisten ennakkoluuloja vaarallisesti kanavoivalle kansallismieliselle paatokselle.
Laadukas kuva ei enää kärsi Sandrewn taannoisen DVDn hienoisesta aliasing-välkynnästä. Aiempi kapea-alainen 5.1 soi nyt levollisena. Renegades ja Blind Lemon Jefferson toistuvat entiseen malliin levyltä maukkaasti, ja Annikki Tähti varastaa shown livenä. Ekstroihin ei ole enää tallennettu traileria kuten DVD-versiossa.. Levyn valikossa on nyt peräti kohtaushaku. Ohjaaja halusi vielä DVD-laitoksen aikaan, että elokuva katsotaan alusta loppuun, joten silloin kappaleet löytyivät vain kaukosäätimen kautta. BD-aika on vienyt tämän yksityiskohdan elokuvahistorian hämäriin. (PS)