Vaikka saksalaisohjaaja Petersen olikin enemmän kotonaan toisen maailmansodan sukellusvenedraamassa Das Boot, ei Hollywoodin versio Troijan sodasta sorru puisevaksi hevosteluksi.
Vaikka saksalaisohjaaja Petersen olikin enemmän kotonaan toisen maailmansodan sukellusvenedraamassa Das Boot, ei Hollywoodin versio Troijan sodasta sorru puisevaksi hevosteluksi. Perinteisen miekka ja säntäily –lajityypin aihevarastona antiikin mytologia on loputon aarrekammio.
Elokuvakäsikirjoittajat eivät hulluimmillaankaan ylitä vuosituhansia vanhojen legendojen päättömän koukeroisia ja ristiriitaisia juonenkujeita. Vaikkei Petersenin filmi tavoita Gladiaattorin ylevää epiikkaa eikä Sormusten herran fantasian loistoa, kiitetään kuitenkin käsikirjoittaja Benioffia siitä, että filmissä jumalat jätetään ihmisten varjoon. Muuten saisimme seurata Troijan sodan kymmenvuotisia käänteitä elokuvasarjana yhtä monta vuotta.
Kun alkuteksteissä mainitaan ”inspired by Homer’s Iliad”, se on totta – eikä Homerkaan tarkoita siinä Simpsonia. Homeroksen lisäksi elokuva hyödyntää lukuisia lähteitä, mm. Robert Gravesin perusteosta Kreikan myyteistä. Gravesin lähdekriittisessä kirjassa vuorottelevat lukuisat eri versiot, joten Troija-elokuvan ottamat vapaudet ovat vain jatko ikivanhalle kerrontaperinteelle.
Puuhevonen ja kaunis Helena
Legendoissa Troijan tuho oli seuraus jumalallisesta missikilvasta, johon Paris joutui tuomariksi. Historiallinen Troijan sota käytiin kuitenkin samasta syystä kuin Krimin sota tai Halkokarin kahakka. Haluttiin valtaa ja turvata tärkeä merellinen kauppa- ja kulkureitti.
Troijan kuninkaan nuorempi poika Paris rakastuu Helenaan ja ryöstää hänet Spartan Menelaokselta. Vallanahne Agamemnon, Menelaoksen veli, saa tekosyyn yhdistää Kreikan kuninkaat Troijaa vastaan. Pariksen ottama riski voi tuhota koko valtion, mutta prinssi Hektor asettuu veljensä tueksi ja vanha hallitsija Priamoskin ottaa Helenan avosylin vastaan.
Vaikka Troija filminä kohoaa vasta puuhevosta rahdatessa hetkellisesti Ridley Scottin tai Peter Jacksonin mittoihin, tarinan asetelma on katsojalle jopa koskettavampi. Troijassa ei ole yhtä hyvää, pikimustaa vihollista, jota katsoja voisi inhota hurratessaan puhdassydämisille sankareille. Sekä kreikkalaisten että Troijan puolustajien joukosta löytyy jaloutta, hienoja luonteita, joilla kaikilla tuntuu olevan syynsä yhteiseen koitokseen. Ja tulos on sama kuin kaikissa sodissa aina. – Vanhat miehet puhuvat ja nuoret kuolevat, tietää Akilles.
Kreikkalaisten valtti on yhden miehen sotakone, itsetuhoinen Akilles. Voimansa hän on kerännyt saalistamalla kuusivuotiaasta karhuja ja leijonia. Kuusipeuran ydinmehuja imettyään Akilleesta on tullut myös nopsa ja taistossa kepeä.
Kapinallinen Akilles
Brad Pitt näyttelee Akillesta myyttisenä murrosikäisen arkkityyppinä. Akilles on Kreikan nuori kapinallinen, jonka murheista otsaa jääkaappikylmä maitopullo voisi viilentää. Pitt loihtii mytologisen näyttelijähirviön, jossa on puolet nuorta introverttia Deania ja toinen puoli narsistista Brandoa. Paremmin kuin Akilleen sisintä, Pitt onnistuu fysiikallaan ilmentämään sotaurhon veistoksellisuutta. Näin sankarin kaatuminen ei ole vähemmän traagista kuin koko Troijan sortuminen.
Troija on silti vahvasti säteilevän Eric Banan elokuva. Älyllä näytelty Hektor on filmin järkevin hahmo ja tarinan selkäranka. Puun ja kuoren väliin joutunut Hektor varjelee oman perheensä lisäksi lemmen huumaan langennutta pikkuveljeä ja vanhuudenheikkoa isäkuningasta.
Elokuva ei korosta Helenan lumoa, olihan Pariksen intohimo myyteissä osin lemmenjuoman ansiota. Viehättävä Diane Kruger on samalla tavalla kaunis kuin jokainen morsian. Rooliin on viisaasti valittu tuntematon, vaalea saksalaisnäyttelijä. Kleopatra on hyvä esimerkki elokuvasta, joka epäonnistui supertähden imagon varaan laskettuna.
Helenaa tärkeämmäksi kasvaa Apollonin neitsytpapitar Breseis. Mukavan mutkallisesti juoni kuljettaa Breseiksen jumalia uhmaavan Akilleen käsivarsille ja selibaatti unohtuu. Australialainen Rose Byrne on saanut vaihtelevimman naisroolin ja kirii kevyesti uhossaan korskuvien miestähtien rinnalle.
Vaikka löytyy herkkyyttä miehissäkin. 71-vuotiaan Peter O’Toolen sinisistä silmistä on kuulu loiste melkein sammunut, mutta sehän vain sopii rakastetun Troijan tuhoa todistavalle vanhukselle. Kuningas Priamoksena O’Toole anoo pojalleen kunniallisia hautajaisia tämän surmanneelta Akilleelta. Nuori leijona Brad Pitt jää altavastaajaksi irlantilaisen veteraanin kaunopuheisen karisman edessä.
Roolimiehityksen loistoveto on Legolaksena tähdeksi noussut Orlando Bloom, joka saa Pariksenakin jousen käteensä. Bloom kerää taas sulan hattuunsa uudenlaisena tähtityyppinä, sillä Paris on ratkaisevassa osassa, mutta tuskin sankari. Nuorukaisen sydäntäsärkevä arkuus hämmentää. Menelaos rökittää Parista Troijan portilla ja soimaa Helenaa: — Tämänkö takia sinä minut hylkäsit? (HB)