Superman ei kääntynyt Suomessa aikoinaan Supermieheksi, vaan hänestä tehtiin Teräsmies.
Superman ei kääntynyt Suomessa aikoinaan Supermieheksi, vaan hänestä tehtiin Teräsmies. Olisiko taustalla ollut alitajuinen Stalinin varjo? Siksi tuntuukin suomalaisittain huvittavalta, että uusi Zack Snyderin versio kaikkien aikojen supersankarista on saanut nimen Man of Steel.
Lopputulos jää hieman vuonna 2006 nähdystä Bryan Singerin versiosta, jonka ongelmana oli onneton viimeinen puolituntia. Massiiviset taistelukohtaukset ovat hyvin vaikeita toteuttaa tyylikkäästi. Snyderin kunniaksi on sanottava se, että hän tekee nämä pakolliset jytinät jo puolivälissä.
Hahmon 75-vuotisjuhlista selvitään odotettua paremmin, vaikka ohjaajalla on meriittinsä (Watchmen, 300). Näin varsinkin siksi, että Teräsmies (Henry Cahill) ja Lois Lane (Amy Adams) tuntuvat sympaattisilta. Yllättäen myös takaumajaksoissa päähenkilön ottoisänä esiintyvä Kevin Costner ja eräänlaisena isähaamuna ilmestyvä Russell Crowe luovat kokonaisuuteen mukavaa dynamiikkaa. Voin kuitenkin ymmärtää heitäkin, jotka eivät asiaa koe näin.
Mistäpä muusta kiistelisimme kuin makuasioista? Faktat kun ovat faktoja, kunnes toisin todistetaan. Supersankarigenren uskottavuus uhmaa ennen kaikkea logiikkaa. Ehkä siinä on sen viehätys. Kyseisiä elokuvia ihmettelevän on myös syytä muistaa, että näillä on amerikkalaisille vahva nostalginen ja symbolinen merkitys. Väkivallalla syntyneessä ja siihen herkästi syyllistuneessä yhteiskunnassa syntyy outoja tarpeita saada populaarikulttuurista lohtua.
Laadukas kuva ja ääniraita. Ekstroissa 66 min. dokumentit, 2 min. animaatiolyhytelikuva ja digitaalinen kopio. (PS)