Mie­his­ten kär­si­mys­ten ku­vaa­jan, oh­jaa­ja Ant­ho­ny Man­nin va­kio­san­ka­ri Ja­mes Stewart on myyt­ti­nen muu­ka­lai­nen, vain eräs tu­li­ja. Sain vas­ta vuo­sia tämän ar­vion jäl­keen kuul­la, että olin kir­jan­nut al­ku­peräis­ni­men ar­tik­ke­lin vää­rin. Se oli­kin the eli tiet­ty, eikä a eli vain jo­ku. Jäl­kimmäi­nen va­lin­ta oli­si ol­lut osu­vam­pi.

Muu­ka­lai­nen La­ra­mies­ta sai wes­ter­nik­si ai­mo an­nok­sen vai­kut­tei­ta film noir -dek­ka­reis­ta. To­del­li­suu­des­sa pää­hen­kilö on rat­suväen kap­tee­ni, jo­ka tut­kii, ku­ka myy apas­seil­le luo­di­koi­ta.

Sa­dat Tex Wil­ler -sar­ja­ku­vat sai­vat tästä ai­heen­sa. Tee­ma on sa­ma kuin Man­nin Roo­ma-s­pek­taak­ke­lis­sa ja Rid­ley Scot­tin Gla­diaat­to­ris­sa: van­ha väis­tyvä pat­riark­ka ja heik­ko poi­ka.