“­Mie­hen pitää osa­ta muu­ta­kin kuin am­pua”.

Don Sie­gel ja John Way­ne osa­si­vat, tehdä elo­ku­via. Re­vol­ve­ri­mies jäi John Way­nen vii­mei­sek­si elo­ku­vak­si. His­to­ria ha­kee ver­tais­taan, jos ky­seessä on al­le­go­ria näyt­te­lijän omas­ta elämästä. Ku­vaus­het­kellä hän oli 68 vuot­ta ja kuo­li kol­men vuo­den päästä syöpään roo­li­hah­mon­sa ta­paan. Tämä oli kui­ten­kin sat­tu­maa. Way­ne oli kel­listä­nyt edel­li­sen syöpänsä jo 1960-lu­vul­la.

Way­nen roo­li­hah­mo on J.B. Books, 58 vuo­den ja 30 kak­sin­tais­te­lun mies, jo­ka saa tietää kuo­le­van­sa syöpään muu­ta­mas­sa vii­kos­sa. Hän päättää, et­tei läh­de su­kat ja­las­sa.

Voin ku­vi­tel­la, mitä 1970-lu­vun en­si-il­lois­sa aja­tel­tiin, kun elo­ku­va al­koi mus­ta­val­koi­se­na. Orans­sit näyt­te­lijöi­den ni­met oli­si­vat to­ki vih­jan­neet mistä oli ky­se. Alus­sa nähdään ka­val­ka­di John Way­nen klas­sik­ko­koh­tauk­sis­ta ikään kuin ne ku­vai­si­vat Book­sin elämää. Ai­na­kin Pu­nai­nen vir­ta, Hon­do, El­do­rar­do ja Rio Bra­vo an­ta­vat osan­sa. Sit­ten siir­ryt­tiin vä­rei­hin.

Oh­jaa­ja Don Sie­gel ei liioi­tel­lut. Tätä yhtä roo­lia Way­ne ve­ti ko­ko uran­sa. Se riit­ti pal­joon.

Län­ne­ne­lo­ku­vien tär­keä tee­ma, si­vis­tyk­sen tu­lo ja kul­mi­naa­tio, viedään nyt ää­rim­mil­leen. Yk­si vas­tus­ta­jis­ta ajaa vuon­na 1901 au­toa, ja Car­son Ci­tyssä toi­mii he­vos­ten vetämä rai­tio­vau­nu. Vain yk­sinäi­nen re­vol­ve­ri­mies on jäl­jellä luun­kah­vais­ten col­tien­sa ja Dol­lar-he­vo­sen­sa seu­ras­sa.

Books sa­noo elä­neensä erä­maan op­pien mu­kaan: ei ketään lai­toin koh­del­len, kos­ke­mat­to­muu­ten­sa säi­lyttäen ja ko­ke­man­sa vää­ryy­det kor­ja­ten, toi­sil­ta saa­maa odot­taen. Tämä lie­nee kan­ta­nut he­delmää, sillä kaa­tu­nei­den vas­tus­ta­jien lisäk­si hän an­sait­see ve­te­raa­ni­toh­to­rin (Ja­mes Stewart), tal­lin­pitäjän (S­cat­man Crot­hers), ihai­li­jan (nuo­ri Ron Howard) ja les­ken (Lu­ren Ba­call) kiin­ty­myk­sen. Hau­tau­su­ra­koit­si­ja­kin (John Car­ra­di­ne) in­nos­tuu ura­kas­ta. Vas­tus­ta­jis­ta vain Ric­hard Boo­ne nou­see edel­lis­ten si­vuo­sien rin­nal­le, mikä on ku­vaa­vaa. Lo­pul­ta ystävät, eivät vi­hol­li­set, mer­kit­sevät.

O­man suo­lan­sa elo­ku­val­le an­taa mah­do­ton määrä län­nen pe­rin­ne­sa­non­to­ja. Niitä kan­nat­taa seu­ra­ta, sillä kääntäähän niitä ei pys­ty. Lääkä­ri on “­saw­bo­nes”, mikä tar­koit­ta­nee ki­rur­gia edel­leen­kin, mut­ta län­nessä se mer­kit­si sitä kir­jai­mel­li­ses­ti. Suu on “t­rap” ja niin edel­leen.