Tom Crui­se on pos­ta­po­ka­lyp­ti­sen maa­pal­lon talk­ka­ri, jon­ka tehtävänä on pitää pum­put pyö­rimässä mui­den la­ji­to­ve­rei­den­sa jo ki­pittäessä koh­ti Sa­tur­nuk­sen kuu­ta. Pil­vien ylä­puo­li­ses­sa la­si­lin­nas­saan ma­jai­le­va huol­to­mies kiertää au­tioi­tu­nei­ta man­tu­ja huol­ta­mas­sa ha­jon­nei­ta luo­tai­mia, mut­ta mie­hen unis­sa ky­tee epäi­lys hä­nel­le syö­te­tyn maail­man­kat­so­muk­sen säröistä.

C­rui­sen va­kaal­la kä­dellä vetämä sci­fi-pläjäys on ris­ti­rii­tai­nen ko­ke­mus. Elo­ku­van al­ku­puo­lis­ko on hui­kea pu­lah­dus fan­tas­ti­sen ih­meel­li­seen, mut­ta us­kot­ta­vaan maail­maan, jon­ka säröt ra­koi­le­vat lu­paa­vas­ti ja tois­maal­li­set vis­tat up­poa­vat lu­jaa. Al­ku on jo­pa vii­den täh­den luok­kaa. Puo­livä­liin as­ti me­no mais­tuu­kin upeas­ti, mut­ta sit­ten kä­si­kir­joit­ta­ja vetää am­mees­ta tul­pan ir­ti ja il­ma­va oo­pe­ra muut­tuu kli­sei­den täyttämäk­si sci­fik­si, jos­ta on tun­nis­tet­ta­vis­sa Wall-e:n, Mat­ri­xin, Ava­ruus­seik­kai­lu 2001:n ja lu­ke­mat­to­man muun tu­le­vai­suu­den luo­taa­jan vai­kut­tei­ta. Tämä rap­pio on har­mi, sillä en­simmäi­nen tun­ti on var­sin kou­kut­ta­vaa tois­maal­lis­ta oo­pe­raa, jos­sa yk­sinäi­nen kor­pi­so­tu­ri kol­kut­te­lee hä­nel­le syö­te­tyn pa­junköy­den ra­jo­ja mauk­kaas­ti ja us­kot­ta­vas­ti. Alun herättä­mien odo­tus­ten tämä on kar­vas pil­le­ri pur­ta­vak­si.

Mut­ta kuin­ka huo­no voi ol­la elo­ku­va, jon­ka kat­soo mie­lellään nyt jo kol­mat­ta ker­taa? Nyt kun kli­seitä osaa odot­taa on vai­kea ol­la ihai­le­mat­ta kuin­ka ele­gan­tis­ti elo­ku­va niitä pyö­rit­te­lee. Elo­ku­va ei ole täy­sin ori­gi­naa­li, mut­ta se on kou­kut­ta­van tuo­re yh­dis­telmä ja hiot­tu esi­tys. Pa­la­set ovat hy­viä, ku­ten uni­kap­se­lin törmäyk­sen ympä­ril­le ra­ken­net­tu koh­taus osoit­taa, ja jos kli­seistä pää­see yli nou­see ko­ko­nai­suus­kin ta­va­no­mai­sen pu­ru­ku­min ylä­puo­lel­le. Elo­ku­va pe­rus­tuu oh­jaa­jan omaan tois­tai­sek­si il­mei­ses­ti jul­kai­se­mat­to­maan sar­ja­ku­vaan.