Ai­koi­naan por­nog­ra­fiak­si lei­mat­tu elo­ku­va no­jaa oh­jaa­jan ko­toi­siin tee­moi­hin: lap­suu­teen, su­ku­lai­suu­teen, kuo­le­maan ja tu­kah­du­tet­tuun sek­suaa­li­suu­teen.

Ing­mar Berg­man it­se ka­tui, et­tei ol­lut tar­peek­si ku­ri­na­lai­nen, kos­ka al­le kym­me­nellä­kin vuo­ro­sa­nal­la oli­si pärjän­nyt.

Un­ka­rin kan­san­nou­sun ja Ts­hek­kos­lo­va­kian mie­hi­tyk­sen vä­liin si­joit­tu­va miljöö on mie­len­kiin­toi­nen. Ihan kuin Kaf­ka oli­si vi­lah­ta­nut sa­no­ma­leh­dessä, jon­ka kie­li on te­kos­laa­vi­lais­ta kieltä. Un­ka­riin tämä kui­ten­kin si­joit­tuu. Tällä ker­taa tun­tuu, että tee­ma­na on ruot­sa­lai­nen syyl­li­syys II maail­man­so­dan op­por­tu­nis­mis­ta. Berg­man on siitä hyvä oh­jaa­ja, että kat­so­ja voi poh­dis­kel­la ai­ka va­paas­ti ihan omiaan.