Sam Rai­min ke­hu­tun tri­lo­gian jäl­keen Hämähäk­ki­mie­hen seik­kai­lut käyn­nis­tyvät alus­ta uu­sin voi­min. Etukä­teen tämä tun­tuu tur­hal­ta tois­tol­ta, mut­ta yllättäen api­noin­nin si­jaan ko­ko­nai­suus pys­tyy hyvään uu­sin­ta­tul­kin­taan hie­man sa­mas­sa hen­gessä kuin taan­noi­nen "A­pi­noi­den pla­nee­tan syn­ty". Nämä kak­si elo­ku­vaa ovat­kin it­se asias­sa odot­ta­mat­to­man lä­hellä toi­siaan ot­taen huo­mioon että Rai­min hä­mis ei pi­pe­toin­nis­ta tai bioa­seis­ta pe­rus­ta­nut lain­kaan.

Tällä ker­taa ope­tus on yhä enemmän että niin metsä vas­taa kuin sin­ne huu­de­taan. Symp­pis uk­ki (nyt so­pi­van pul­lamössök­si muo­va­tun Mar­tin Shee­nin ruu­miil­lis­ta­ma­na) uh­ra­taan to­ki tällä­kin ker­taa san­ka­rin syn­ty­ri­tuaa­leis­sa, mut­ta kai­ku ko­ve­nee vielä tästä en­nen lo­pun li­ki pat­rioot­tis­ta kun­nia­ku­jaa. Ih­mi­suh­ded­raa­ma toi­mii se­kin vä­hintään yhtä hy­vin kuin edel­lis­ker­ral­la, ja nyt Em­ma Sto­ne saa tehdä vah­vem­man nais­roo­lin kuin mikä Kirs­ten Duns­til­le oli vii­mek­si an­net­tu. Myös Rhys Ifans tie­de­mie­henä ja De­nis Lea­ry uut­ta tu­lo­kas­ta vie­rok­su­va­na je­pa­ri­na te­kevät hyvää työtä. Elo­ku­van pa­ras yk­sittäi­nen pik­ku oi­val­lus on kui­ten­kin hämähä­kin­sei­tin käyttö sen­so­ri­na, jo­ka tuo toi­min­taan he­ti ko­ko­lail­la enemmän hoh­toa kuin pelkkä liaa­neil­la hei­lu­mi­nen. Ko­ko­nai­suu­te­na tämä ei ole ol­len­kaan hul­lum­pi uu­sin­taot­to.