Ar­me­liaan ly­hyt toi­min­tae­lo­ku­va ystävänsä mur­haa­jia jäl­jittävästä yk­si­tyi­set­sivästä. Epäo­ma­peräi­nen, rap-maail­man vä­kinäi­ses­ti si­joi­tet­tu ta­ri­na ja vetämättömät näyt­te­lijä­suo­ri­tuk­set. Su­van­not ja pa­kol­li­set toi­min­ta­sek­vens­sit ete­nevät kaa­van mu­kaan, en­na­koi­ta­vas­ti ajoi­tet­tu­jen vit­sien ja ”o­ne­li­ne­rei­den” ryy­dittämänä. Haus­kaa tässä on vain että äijät ovat ta­jut­to­man yli­pai­noi­sia, kun taas tytöt mah­dot­to­man lai­ho­ja – ihan­ne­maail­ma tämä­kin. Vain pa­ri se­kopäistä sket­siä toi­mii aut­ta­vas­ti: su­mo­mie­het hie­ro­mas­sa toi­siaan ja räjähtävä tam­po­ni. Jän­ni­tystä tässä on yhtä pal­jon kuin Les­lie Niel­se­nin Po­li­ce Squa­dis­sa.

Hyvä, kii­tettävän tark­ka, mut­ta te­le­vi­sio­mai­nen ku­va. Ää­ni­rai­ta on sel­keä, mut­ta pon­ne­ton niin dia­lo­gil­taan – mikä on to­ki myös näyt­te­lijöi­den vi­ka – kuin te­hos­teil­taan. Mu­siik­kia to­sin muis­te­taan käyttää. Ekst­rois­sa vai­su oh­jaa­jan kom­ment­ti­rai­ta ja trai­le­ri. (IJ)