Hec­to­rin kau­nis Jos sä tah­dot niin on Ji­pun ja Sa­mu­li Edel­man­nin lau­la­ma­na herättä­nyt kiin­nos­tus­ta tv-viih­teen ve­te­raa­nin ja kun­nia­suo­ma­lai­sen Neil Har­dwic­kin elo­ku­vaan Jos ra­kas­tat. Uu­den vuo­den en­simmäi­nen ko­ti­mai­nen edus­taa meillä ja muual­la­kin har­vi­nai­sek­si käy­nyttä mu­si­kaa­li­muo­toa. Kat­ja Kal­lion kä­si­kir­joit­ta­maa lem­men­ta­ri­naa pil­kut­taa pa­ri­kym­mentä Jui­cen, Mai­ja Vilk­ku­maan, Yön, Ep­pu Nor­maa­lin ja kump­pa­nien suo­mi­hit­tiä uu­si­na so­vi­tuk­si­na. Ra­kas­ta­vai­sia esittä­vien El­li Val­li­no­jan ja Chi­ke Oha­nwen esittämänä kuul­laan tie­tys­ti myös mu­si­kaa­lil­le ni­men an­ta­nut Kaj Chy­de­niuk­sen ja Mat­ti Ros­sin 70-lu­vun lau­lel­mak­las­sik­ko Jos ra­kas­tat.

Ta­ri­na pe­rus­tuu Sa­ka­ri To­pe­liuk­sen sa­tuun Adal­mii­nan hel­mi, jos­sa sa­no­taan, että hel­mi on kyllä kau­nis, mut­ta pal­jon kau­niim­pi on nöyrä sydän. Mi­nis­te­ri-isän ko­pea yliop­pi­las­tyttö Ada saa kar­vaas­ti tu­ta To­pe­liuk­sen ope­tuk­sen, kun hän pil­le­ri­hu­ma­las­sa rysäyttää avoau­tol­la päin vas­taan­tu­li­jaa. Adal­ta me­nee muis­ti, mut­ta törmäyk­sessä tytön poi­kaystävä To­ni, tämän sa­dun prins­si, me­nettää jo­tain vielä tär­keämpää.

Mu­si­kaa­li voi pe­rus­tua to­del­li­suu­teen, ku­ten Lau­la­vat sa­de­pi­sa­rat, jo­ka käy lä­pi ko­ko elo­ku­van his­to­rian. Tai se voi myötäillä jo­tain aja­ton­ta ker­to­mus­ta, niin kuin Seit­semän vel­jek­sen mor­sia­met, jo­ka mu­kai­lee roo­ma­lais­ta­ri­naa sa­bii­nit­ta­rien ryöstöstä. Har­dwic­kin Jos ra­kas­tat yh­dis­te­lee sa­tua ja tot­ta ko­hot­ta­mal­la kau­pun­ki­lais­ku­vauk­sen ar­jen ylä­puo­lel­le lau­luin ja sä­ve­lin.

Au­dio­vi­suaa­li­nen ko­ru­ra­sia

Mai­ni­tuis­sa Stan­ley Do­ne­nin ame­rik­ka­laisk­las­si­kois­sa juo­nen ke­hit­te­ly hui­pen­tui lau­lu- ja tans­si­nu­me­roi­hin. Sä­velmät oli­vat osa eteenpäin vievää ker­ron­taa. Har­dwic­kin suo­mi­mu­si­kaa­lis­sa ta­ri­na sei­sah­tuu esi­tys­ten ajak­si. Toi­sin kuin suu­ris­sa esi­ku­vis­sa, jos­sa ta­pah­tu­mil­la ja show­nu­me­roil­la on jän­tevä yh­teys, Jos ra­kas­tat jättää lau­lut eril­lis­nu­me­roik­si, Adan ja To­nin rak­kaut­ta raa­mit­ta­vik­si efek­teik­si, jot­ka lii­tetään ket­juk­si eli­mel­li­sen ko­ko­nai­suu­den kus­tan­nuk­sel­la.

Yk­sittäi­sissä esi­tyk­sissä on ideaa. Pää­pa­ri Val­li­no­ja ja Oha­nwe ki­rittävät Ji­pun ja Edel­man­nin tyy­likkään tee­ma­vi­deon rin­nal­le omal­la tul­kin­nal­laan lau­lus­ta Jos sä tah­dot niin. Adan ja To­nin ko­ko yh­tei­nen elämän­kaa­ri sisäl­ly­tetään Hec­to­rin sä­velmään au­dio­vi­suaa­li­se­na ko­ru­ra­sia­na oh­jaa­jan ja ku­vaa­jan Pi­ni Hells­ted­tin li­mittäessä ai­ka­ker­rok­set tai­tu­ri­mai­ses­ti kol­meen mi­nuut­tiin. Huip­pui­hin kuu­luu myös tum­ma­na lie­hu­van lie­kin­var­ren eli Sa­rah Ki­ven ker­ros­ta­lo­pi­han mo­ni­kult­tuu­ri­sel­la hiek­ka­laa­ti­kol­la lau­la­ma Jo­ka päivä ja jo­ka iki­nen yö sekä ka­rao­ke­ko­ri­nois­ta bra­si­lia­lai­siin yö­ker­ho­ryt­mei­hin rie­haan­tu­va Jen­ni Ha­ka­lan esittämä Rus­ke­tus­rai­dat. Sen si­jaan Juk­ka Vir­ta­sen ja Ra­jat­to­mien ää­net eivät soi yh­teen vä­kinäi­sessä kir­jas­to­hir­vi­tyk­sessä Am­ne­sia (Lap­po­nia). Al­ku­peräi­sistä poik­kea­vat so­vi­tuk­set tun­tu­vat sil­ti tuo­reil­ta, esi­merk­kinä To­nin ni­ge­ria­lai­sen äi­din (Fay Es­kin) ik­ku­nas­ta lu­mi­sa­tee­seen lau­la­ma Rak­kaus on lu­mi­val­koi­nen. Per­soo­nal­li­nen esiin­tyjä van­git­see, vaik­ka lau­lu tu­lee­kin play­bac­ki­na ja toi­sen pääl­le dub­baa­ma­na.

Ko­hel­lus­ta ja kau­neus­pilk­ku­ja

E­ri­pa­ri­set rak­kaus­ta­ri­nat ovat pe­riaat­tees­sa iha­nia. Vaik­ka ovat­kin sa­ma­nikäi­siä, Val­li­no­jan kypsä­no­loi­sen Adan rin­nal­la Oha­nwen To­ni jää venähtä­neek­si pu­ber­teet­ti­po­jak­si. Kat­so­ja ei eh­di vauh­tiin, kun Ada jo vi­rittää Nuo­ruus­tan­gon sa­pus­kaan kes­kit­tyväl­le sul­ha­sel­le. Kun pa­rin kes­kinäi­nen ve­to­voi­ma ei va­kuu­ta, ro­mans­si ei sy­ty, vaik­ka kuin­ka piir­te­li­si ku­via hiek­kaan.

Sa­tu­mu­si­kaa­li sor­tuu va­ka­vak­si tar­koi­te­tun ai­nek­sen pai­nos­ta. Lii­ken­neon­net­to­muus, kuo­le­man­vaa­ra, van­ki­la­reis­su ja ruu­miit tun­tu­vat tyy­li­ri­koil­ta. Ää­riai­neis­ten ja vas­ta­koh­tien haus­sa ek­sytään pai­sut­te­luun. Alun pe­rin hen­to ta­ri­na ei kestä kaik­kia yli­pitkän kak­si­tun­ti­sen help­po­hin­tai­sia rat­kai­su­ja. Har­dwic­kin tv-tuo­tan­nois­sa ja teat­te­ris­sa han­kit­tu ko­ke­mus ja tai­dot eivät ve­ny pitkän elo­ku­van mit­taan.

Fil­mi saa huo­non alun joh­dan­nos­ta, jo­ka mit­taa yleisön kär­siväl­li­syyttä. Ko­ko Adan lap­suus oli­si voi­tu lei­ka­ta pois ju­tun tii­vistä­mi­sek­si. Ve­ri­sen ko­la­ri­pai­kan kes­kellä am­bu­lans­si­kus­kien esittämä Sä­pinää on mau­ton­ta ko­hel­lus­ta. Enkä oi­kein ymmärrä viet­na­mi­lais­ten lei­maa­mis­ta vi­no­sil­mik­si edes lau­lun ja lei­kin var­jol­la.

Har­dwick on mai­nin­nut esi­ku­vak­seen brit­tiläi­sen Den­nis Pot­te­rin, jo­ka tv-sar­jois­saan pa­ni la­man lyömät­kin lau­la­maan ja tans­si­maan. Jos ra­kas­tat –­mu­si­kaa­lis­sa on enemmän Har­ry Pot­te­ria: sa­nat ja sä­ve­let il­miin­tyvät nai­sil­le suun­nat­tua kios­ki­kir­jal­li­suut­ta muis­tut­ta­van juo­nen kes­kel­le kuin tai­ka­sau­van is­kus­ta täynnä ääntä ja vim­maa, mut­ta vail­la jär­keen tai sydä­meen käypää syytä. (HB)