Nick Broomfieldin vuoden 2003 dokumentti on huomattavasti edeltäjäänsä kehittyneempi, sekä teknisesti että etenkin toimituksellisesti.
Nick Broomfieldin vuoden 2003 dokumentti on huomattavasti edeltäjäänsä kehittyneempi, sekä teknisesti että etenkin toimituksellisesti. Levyä voisikin käyttää yhtä lailla oppimateriaalina dokumentintekijän kasvamisesta. Kymmenen vuoden aikana Broomfield on päässyt lähemmäksi tavoitettaan. Mitkä olivat Aileen Wuornoksen todelliset syyt murhien takana? Broomfield käy pakkomielteenomaista taistelua kuolemanrangaistusta vastaan. Hän korostaa jatkuvasti, ettei Wuornoksen tapauksessa voida olla täysin varmoja, josko nainen puhuu jo itseäänkin vastaan välttääksensä lisävuodet vankilassa. Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmä saa jälleen kerran osansa. Oli dokumentti kuinka subjektiivinen tahansa, huomaa helposti, kuinka negatiivinen vaikutus jatkuvilla uudelleenkäsittelyillä ja kuolemanjonossa odottamisella on Wuornoksen psyykeen. Se, onko kuolemaantuomitun henkinen kiduttaminen oikeutettua, on jokaisen itse päätettävä.
Dokumentti nojaa alussa paljolti vuoden 1992 materiaaliin. Kuva on käsitelty uudelleen, ja eron huomaa. Tuore kuva on televisiolaatua, ääniraitakin on käsitelty. Ekstroissa on (aikaisemman elokuvan lisäksi) komea still-kuvagalleria Wuornoksen elämän varrelta. (VA)