Sor­mus­ten her­ran val­tai­sa suo­sio nos­ti fan­ta­sian ky­synnän yli äyräi­den. Eep­pi­sia mit­to­via ta­voit­te­le­vis­ta tv-sar­jois­ta vain har­va on ol­lut kiin­nos­ta­va liial­li­sen tar­jon­nan ta­kia. Oi­keas­taan vain Ca­me­lot ja var­sin­kin Ga­me of Th­ro­nes ovat hou­ku­tel­leet mi­nua ruu­dun ää­reen, mut­ta ei to­ki ai­van niin pal­jon, että oli­sin la­dan­nut mat­ka­pu­he­li­mee­ni hä­ly­tyk­siä muu­ta­mak­si vii­kok­si.

Poik­keuk­sel­li­sen hyvä to­teu­tus on kui­ten­kin il­mi­selvä. Geor­ge R.R. Mar­ti­nin ro­maa­ni­sar­jaan Tu­len ja jään lau­lu pe­rus­tu­va tv-so­vi­tus hyö­tyy HBO:n mit­ta­vis­ta re­surs­seis­ta pal­ka­ta laa­tu­luo­kan näyt­te­lijöi­den lisäk­si myös ter­vepäi­set kä­si­kir­joit­ta­jat oh­jaa­jis­ta pu­hu­mat­ta­kaan.

Sa­ga ei ole mikään Tol­kien-k­loo­ni, var­sin­kaan suo­ra­su­kai­sen sek­sinsä, in­ses­tin ja äk­kinäi­sen vä­ki­val­lan ta­kia. Se ei ole sitä, vaik­ka se ku­vaa Bri­tan­nian ja man­ner-Eu­roo­pan rin­nak­kais­maail­maa. Ei vaik­ka sen rik­kaus pii­lee juu­ri mo­ni­nais­ten kan­so­jen, val­lan­pitä­jien ja vähäpätöis­ten kan­sa­lais­ten per­soo­nal­li­ses­sa kir­jos­sa. Val­tais­tuin­pe­liä käy perä­ti seit­semän eri ku­nin­gas­kun­taa.

Ker­ron­ta ta­voit­taa hy­vin sen, mi­ten var­hais­ta kes­kiai­kaa muis­tut­ta­va mo­raa­li­koo­dis­to ra­ken­tui olo­suh­tei­den pa­kos­ta, to­sin mie­li­ku­vi­tus­maail­mas­sa ja -his­to­rias­sa. Ar­moa ei voi­nut an­taa, vaik­ka sitä mo­ni jou­tui ane­le­maan­kin. Ih­mi­nen eli vielä toi­nen jal­ka eläin­lau­man ta­sol­la. Kaik­ki alis­tet­tiin oman jäl­ki­kas­vun tur­vaa­mi­sek­si.

Tämä pi­ti muu­ten ihan tar­kis­taa IMDBstä: ku­nin­kaan pyö­ve­li Ilyen näyt­ti ko­vin tu­tul­ta. Ku­ka­pas muu­kaan hän on kuin le­gen­daa­ri­nen Wil­ko John­son, Dr. Feel­goo­din kuil­ta-a­jan ki­ta­ris­ti. Hän te­kee si­vuo­san­sa kol­mes­sa jak­sos­sa. Kaik­kein hie­noin suo­ri­tus on kui­ten­kin erään­lai­sen Clau­dius-roo­lin, ove­lan kää­piön tai­dol­la tul­kit­se­van Pe­ter Dink­la­gen, jo­ka pal­kit­tiin osas­taan Em­myllä.