O­tis Tay­lo­rin rul­laa­va, mo­der­ni ban­job­lues säestää elo­ku­van van­ki­la- ja ta­kaa-a­jo­koh­tauk­sia. Muu­ten Mic­hael Man­nin Pub­lic Ene­mies luot­taa 30-lu­vun la­maan si­joit­tu­van ta­ri­nan sä­ve­lissä ai­ka­kau­den kul­ta­kim­pa­lei­siin, Bil­lie Ho­li­dayn vai­ker­ta­vaan li­ver­ryk­seen ja tee­ma­na käy­tet­tyyn stan­dar­diin Bye, Bye Black­bird. Mu­siik­ki ra­ken­taa gangs­te­rin elämä­ker­ta­ver­sios­sa fik­tion va­pau­del­la ro­man­ti­soi­tua ku­vaa pank­ki­ryöstäjä John Dil­lin­ge­ristä (1902-1934).

Yhtä hy­vin oh­jaa­ja oli­si voi­nut iro­ni­ses­ti lisätä ää­ni­rai­dal­le Ch­ris De Burg­hin sii­rap­pi­sen La­dy In Re­din, sillä sen ni­men ai­ka­lai­set an­toi­vat nai­sel­le, jon­ka pettämänä Dil­lin­ge­rin ta­ri­na päät­tyi Biog­raph-e­lo­ku­va­teat­te­rin edessä heinä­kuus­sa 75 vuot­ta sit­ten.

Sa­no­taan, että Dil­lin­ger it­se am­pui ”­vain” yh­den hen­kilön, mut­ta hä­nen ryöstönsä ai­heut­ti­vat usei­ta kuo­le­mia. Kun Pub­lic Ene­mie­sin pää­hen­kilöä esittää kaik­kien ihai­le­ma, tai­ta­va John­ny Depp, on sym­pa­tiat la­dat­tu val­miik­si ri­kol­li­sen ja mur­ha­mie­hen puo­lel­le. Tämä on Man­nin elo­ku­van il­mei­sen tie­toi­nen, las­kel­moi­va­kin ris­ki, jo­ka te­kee fil­mistä nau­tit­ta­van, mut­ta myös ky­see­na­lai­sen.

Rat­kai­sul­le löy­tyy kyllä pe­rus­tei­ta. Pa­han la­man kes­kellä kan­sa ra­kas­ti lain­suo­jat­to­mia kon­nia, ai­kan­sa me­dia­julk­kik­sia, jot­ka näyt­tivät sa­bo­toi­van ame­rik­ka­lais­ta ra­ha­val­lan sys­tee­miä, missä kei­not­te­li­jat ri­kas­tui­vat ja kan­sa­lais­ten ko­dit jou­tui­vat pak­ko­lu­nas­tuk­sel­la pank­kien hal­tuun. Elo­ku­vas­sa Chan­ning Ta­tu­min ohi men­nen näyt­te­lemästä Pret­ty Boy Floy­dis­ta lau­loi Woo­dy Guth­rie ai­ka­naan näppä­rin sä­kein: ”­Jot­kut ryöstävät si­nut kuu­des­ti­lau­kea­val­la, toi­set täy­te­kynällä.” Myös John Stein­bec­kin Vi­han he­del­missä Pret­ty Boy Floyd mai­ni­taan nurk­kaan ajet­tu­na uh­ri­na.

Tu­li­tais­te­lu kor­ves­sa

Dil­lin­ge­rin us­ka­liaat ryöstöt ja van­ki­la­paot, jois­ta yh­den hän on­nis­tui te­kemään puu­pis­too­lil­la var­ti­jaa uha­ten, tuo­vat Man­nin elo­ku­vaan sy­kettä. Os­ca­rin Piaf-tul­kin­nal­laan an­sain­nut Ma­rion Co­til­lard esittää it­senäistä ja si­su­kas­ta ra­kas­tet­tua, Bil­lietä. Co­til­lard näyt­te­lee tässä­kin hy­vin, vaik­ka Dil­lin­ge­rin si­vii­li­minää Man­nin on muu­ten han­ka­la saa­da yhtä kiin­nos­ta­vak­si kuin ko­va­pin­tais­ta gangs­te­ri-i­ma­goa.

Ch­ris­tian Ba­le esittää hie­nos­ti Dil­lin­ge­riä metsästävää FBI:n agent­ti Pur­vi­sia, jo­ka ta­sa­pai­noi­lee po­mon­sa J. Ed­gar Hoo­ve­rin tu­lo­so­do­tus­ten ja alais­ten­sa suo­je­lun vä­lillä. Dil­lin­ge­rin kuo­le­man jäl­keen Hoo­ver oli ka­teel­li­nen Pur­vi­sin saa­mas­ta mai­nees­ta.

Dil­lin­ge­rin kop­la ryös­ti vuo­den kestä­neellä ural­laan tu­si­nan ver­ran pank­ke­ja ja kaap­pa­si jä­se­niään va­paak­si hyökkäämällä kol­meen po­lii­si­lai­tok­seen. Vaik­ka Pub­lic Ene­mies ot­taa fik­tion va­pauk­sia, Mann ei fil­miinsä kir­jan­nut ri­kol­li­sen tem­pauk­sis­ta hur­jin­ta. Vielä kuo­lin­vuon­naan Dil­lin­ger pa­kot­ti ki­rur­gin muut­ta­maan kas­von­sa ja sor­menjäl­kensä tun­nis­ta­mat­to­mik­si.

Rois­ton röyh­key­teen ja kek­se­liäi­syy­teen viit­taa fil­min koh­taus, jos­sa Dil­lin­ger as­tuu po­lii­sin pää­ma­jaan il­man, että ku­kaan tun­tee häntä. Epä­to­del­li­nen ti­lan­ne nähdään lop­pu­puo­lel­la. Ken­ties Dil­lin­ge­rin ”nä­kymätön haa­mu” on tar­koi­tet­tu en­teel­li­sek­si kuol­leen mie­hen kä­ve­lyk­si. Po­lii­sia­se­man seinällä kun ta­pet­tu­jen gangs­te­rien ku­va­ko­koel­mas­ta puut­tuu vain yk­si: Hoo­ve­rin ni­meämä ”yh­teis­kun­nan vi­hol­li­nen nu­me­ro yk­si”.

2000-lu­vun oh­jauk­sis­saan Mann on käyttä­nyt di­gi­taa­li­sia ka­me­roi­ta. Pub­lic Ene­mies on di­gi­ku­vauk­sen räi­kein esi­merk­ki hyvässä kuin pa­has­sa. Po­lii­sin hyökkäys gangs­te­rien metsämö­kil­le on ku­vat­tu pi­meässä. Tu­li­tais­te­lus­sa kor­ven kes­kellä Mann ja luot­to­ku­vaa­jan­sa Dan­te Spi­not­ti tal­tioi­vat pu­ku­mie­set­si­vistä ja yllä­te­tyistä kon­nis­ta kiih­keän vä­litöntä, li­ve­ti­lan­net­ta tai val­von­ta­ka­me­ran to­dis­tus­voi­maa muis­tut­ta­vaa ma­te­riaa­lia. Mut­ta fil­min yleisjäl­keen ver­rat­tu­na pa­kah­dut­ta­va ja rai­voi­sa, ko­kei­le­va­kin jak­so on il­meeltään lat­tea ja ru­ma.

Mic­hael Mann näyttäi­si teh­neen per­soo­nal­li­sim­mat elo­ku­van­sa 80- ja 90-lu­vuil­la. Hal­lit­tu ja viih­dyttävä Pub­lic Ene­mies ei kä­si­tystä muu­ta, mut­ta on kui­ten­kin kiin­nos­ta­vam­pi fil­mi kuin oh­jaa­jan edel­li­nen ­Mia­mi Vi­ce. (HB)