Pierce Brosnanin tähdittämät Bondit taantuivat elokuva kerrallaan entistä lapsellisemmiksi saduiksi, joista nauttiminen vaati lopulta hoksottimien kaivamista hyvin syvälle hiekkaan.
Pierce Brosnanin tähdittämät Bondit taantuivat elokuva kerrallaan entistä lapsellisemmiksi saduiksi, joista nauttiminen vaati lopulta hoksottimien kaivamista hyvin syvälle hiekkaan. Tämä oli sinällään harmi, koska Brosnan oli verrattain charmantti perijä Conneryn smokille ja myös toisinaan pintaan kupliville Timothy Daltonin traumoille.
Uusi Bondi, Daniel Craig, veti smokin ylleen valtaisan yleisökohun saattelemana, eivätkä voimakkaimmat äänet olleet kovinkaan mairittelevia. Katutappelijalta näyttävä Craig vaikuttaa kieltämättä hieman eksyneeltä puku päällä, mutta vastineeksi miehen luissa ja liikkeissä on aivan uudenlaista räjähtävää voimaa, joka siirtää hahmon kertaheitolla uudelle vuosituhannelle. Jo oli aikakin.
Elokuva perustuu Ian Flemingin ensimmäiseen Bond-kirjaan, joka esitteli tulevan superagentin maailmalle jo vuonna 1953. Elokuva kuitenkin vetää aikajatkumon uusiksi siirtämällä tarinan nykypäivään ja heittämällä aloittelevan Bondin aiemmista elokuvista tutun M:n, Judi Denchin, hampaisiin. Ehkä syynä on edellisten elokuvien syöttämä pajunköysi, mutta asetelma toimii alkuminuuteilta asti täysin ongelmitta. Samoin elokuvan alusta asti on selvää, että uusi Bondi on asenteeltaan täysin yliveroinen otus viimeaikojen leluleffoihin nähden.
Käytännössä virheetön kuva on erinomaisen tarkka, elävän värikylläinen ja kauttaaltaan levollisen itsevarma. Mikroskooppista roskaa esiintyy toisinaan, mutta sitä täytyy etsiä nähdäkseen. Ääniraita on dialogiltaan luonnollisen välitön, ja niin musiikiltaan kuin tehosteiltaankin odotetun hiottu ja iskevä. Tilakuvaa luodattaessa takakanavia käytetään voimallisesti hyödyksi.
Ekstroissa erinomainen dokumentti elokuvan synnystä (26 min.), katsaus stunteihin (24 min.), hauska tribuutinomainen dokumentti Bond-tytöistä (49 min.) ja Chris Cornellin musiikkivideo. (IJ)