Woo­dy Al­len ei suin­kaan ole me­ne­tet­ty suu­ruus. Mid­night in Pa­ris ve­to­si ro­man­tii­kannälkäi­siin kat­so­jiin, mut­ta sen seu­raa­ja taas on har­vi­nai­sen elämän­ma­kui­nen, yh­teis­kun­nal­li­nen ja luok­kayh­teis­kun­taa luo­taa­va draa­ma, jo­ka kui­ten­kin pei­laa yk­silön ase­maa ko­ko­nai­suu­teen.

Vaik­ka Suo­mes­sa ei juu­ri suih­ku­seu­ra­pii­rejä ole sitäkään ver­taa kuin Ruot­sis­sa, meillä on kui­ten­kin jon­kin­lai­nen mie­li­ku­va, mil­lais­ta kuo­hu­ker­man elo lie­nee jos­sain Man­hat­ta­nil­la.

Jas­mi­ne (Ca­te Blanc­hett) lii­te­lee st­ro­bosfää­rissä, mut­ta jou­tuu syök­sy­kier­tee­seen, kun ta­lous­leh­tien ylistämä ty­koo­ni (A­lex Bal­dwin) osoit­tau­tuu sur­keak­si var­kaak­si, pettäjäk­si ja va­leh­te­li­jak­si. Jas­mi­ne mat­kus­taa San Fran­cis­coon köyhän si­sa­ren­sa pa­keil­le. Vas­tak­kai­na­set­te­lu­ja ei voi tie­tenkään estää.

A­le­xand­re Du­mas’n Mon­te Cris­ton krei­vin mu­kaan ih­mi­sen on­ni on pelkkää olo­ti­lo­jen ver­tai­lua. Jas­mi­nen ta­ri­na osoit­taa, että fi­lo­so­fi­nen aja­tus ei pä­de ai­na.

Oh­jaa­ja Mar­tin Scor­se­sen mu­kaan elo­ku­van me­nes­tyk­sen rat­kai­see 90-p­ro­sent­ti­ses­ti roo­li­tus. Näin on ai­na­kin nyt myös tai­teel­li­ses­ta näkö­kul­mas­ta. Blanc­hett ot­taa hal­tuun­sa alun pin­ta­lii­don, kes­kio­san pa­nii­kin ja lo­pus­sa häämöttävän epä­toi­von.

Al­len ei tyy­dy hi­vaut­te­le­maan vain ra­ha­rik­kai­ta, vaan osaa myös pil­ka­ta pe­rus­pal­kan­saa­jien asen­tei­ta.

Tur­hia kik­kai­lu­ja kaih­de­taan. Elo­ku­vaa kan­nat­taa kui­ten­kin kat­soa tar­koin sil­min. Lop­pu­koh­tauk­ses­sa Jas­mi­ne is­tuu höpöttämässä it­sek­seen pen­killä. Ta­kaa voi juu­ri ja juu­ri erot­taa Ja­guar XJSn keu­lan. Au­to mak­soi 1995 li­ki mil­joo­na mark­kaa, mut­ta hin­ta on ro­mah­ta­nut nyt rei­lus­ti al­le kym­me­nyk­seen. Ky­sei­nen au­to on oi­va sym­bo­li siitä, kuin­ka ylhäältä tul­laan alas. Myön­tei­nen ih­mi­nen to­ki ajat­te­lee, kuin­ka hie­no har­ras­teau­to tuo­kin jag­ge on nyt jol­le­kin köyhäl­le. Ehkäpä tämä on myös näpäy­tys niil­le, jot­ka eivät enää us­ko­neet Al­le­nin te­kevän hie­no­ja elo­ku­via.