Vuokrakasarmien tornitalot saadaan kumoon, uusi Baltimore henkiin.
Vuokrakasarmien tornitalot saadaan kumoon, uusi Baltimore henkiin. Uudistuneissa maisemissa Stringer touhuaa omaa bisnestään. Barksdale hallinnoi omalla tyylillään. Sivuhahmojen taustojen avaaminen alkaa ensi kertaa, rikollispuolellakin. Kaupungin johto pelailee keskenään, valtapeli nousee kulisseista pintaan. Kolmoskauden eteneminen ei sisällöllisesti ole kovin vauhdikasta, mutta mielenkiinto katujen hallintasuhteita kohtaan pysyy silti yllä. Monien haluamat kadunkulmat ovat myös poliisijohdon suurissa intresseissä. Loppupuolen jaksot takaavat toimintaa sitä haluaville.
Herkistävimmillään HBO:n rahasampo on näyttäessään kuinka pienestä onkaan ollut kiinni rikollisuuden puolelle kallistuminen. Sarja osoittaa erityisyytensä juuri ihmisten heikkouksien tulkkina. Painottelu rikollisuuden ja kaidan polun välillä pistää harkitsemaan. Vain harvat ovat onnistuneet hommissaan, sankaripoliisitaikaviitta jää pukematta. Parhaina hetkinä olisi helppoa sanoa, että The Wire on parasta mitä televisiolla on tarjota, heikompanakin hetkenä se on älyllisesti haastava. Muttei ylimielisen.
Monikanava ajaa tilaa luoden ajoittain kaikuisana. Asetuksia saa etsiä parhaansa mukaan. Alkutekstien aikana musiikki herättää naapuritkin. Kuvan realismi jatkaa edelliskausien linjalla, sävytys on arkinen. Kuten kuuluukin. Vauhdikkaampien kohtauksien kamerankäyttöön liittyvät tyyliseikat edustavat poliisisarjan klassismia. Kaksi tai kolme jaksoa levyä kohti, jaksojen kesto vajaata tuntia. Monet jaksoista (1-3, 11-12) kommentoidaan työryhmäläisten toimesta. Kolmoslevyllä sijaitsee myös teknisesti kutuinen työryhmän kyselytunti (60 min), sekä sarjan luojan David Simonin yliopistovierailu (27 min). (VA)