”Jään aika” on ainakin eurooppalaisesta näkökulmasta talvella 2016 ajankohtaisempi kuin tekoaikanaan.
”Jään aika” on ainakin eurooppalaisesta näkökulmasta talvella 2016 ajankohtaisempi kuin tekoaikanaan. Sitä onkin nähty viime aikoina television ”halpiskanavilla”.
Miksei se ole ajankohtainen myös Yhdysvalloissa, missä presidenttiehdokaskampanjaansa käyvä Donald Trump kieltäisi muslimien maahantulon. Joka tapauksessa muista kasvihuoneilmiöön perustuvista katastrofielokuvista poiketen se ei horjuta länsimaita, vaan palaa sinne, missä ihmiskunta Cro-Magnon –aikaan itse asiassa selviytyi sukupuutolta.
Arabian mannerlaatta järkkyy ja mullistaa ilmaston Punaisen meren molemmin puolin. Amerikkalaisperhe pelastuu hetkessä arktiseksi muuttuneesta Egyptistä tavattuaan Jordanian puolustusministerin pojan. Tämä saa satelliittipuhelimellaan järjestettyä lentoyhteyden. Alkaa matka seesteisimmille seuduille. Tarvitaan ihmisten välistä yhteistyötä ja empatiaa.
Elokuvan paras puoli on se, että se saa pohtimaan Euroopan pakolaiskriisiä hieman uusin ajatuksin. Ikävä kyllä tuotantopanokset ovat olleet kehnohkot, käsikirjoitus muistuttaa huonon 1950-luvun poikakirjan juonenkulkua ja näyttelijöiden suoritukset aiheuttavat myötähäpeää. Sivuosat pelaavat, mutta ydinperhe jäykistelee. Toiminta ja draama jäävät harrastajatasolle.
Keskitaso kuva ei vakuutta katastrofiaiheiseksi elokuvaksi. DTS-raita soi DD5.1:tä ponnekkaammin, ehkäpä ei vain ylimääräisen desibelilatauksensa voimalla. Sekään ei juuri kohota yleistunnelmaa. Ei ekstroja. (PS)