“A­ren’t we for­get­ting the true mea­ning of Ch­rist­mas? You know, the birth of San­ta.” – Bart Simp­son

S­piel­berg, Car­pen­ter, Kub­rick – jo­pa Or­son Wel­les ovat hen­gessä mu­ka­na Jal­ma­ri He­lan­de­rin esi­kois­pitkässä. Ra­re Ex­ports on herättä­nyt kan­sainvä­listä huo­mio­ta poik­keuk­sel­li­sen pal­jon. Ke­hu­jien jou­kos­sa Va­rie­ty, Em­pi­re, DVD Talk, Slant, Ti­me Out of Lon­don, Ob­ser­ver. Hauk­ku­ja on tul­lut The In­de­pen­den­tiltä ja Guar­dia­nil­ta. Tär­keintä on kui­ten­kin huo­mio, se, että ar­vo­val­tai­nen Film Com­ment no­tee­raa fil­min tuo­reel­taan ku­vi­te­tus­sa ar­vios­sa, vaik­kei täy­sin fil­mil­le läm­pe­ni­sikään. Oli­si­ko tämä sitä Suo­mi-brän­din ko­ho­tus­ta sit­ten?

Ra­re Ex­ports ot­taa ryt­minsä jou­lu­ka­len­te­rin luuk­ku­jen avaa­mi­ses­ta. Ja kyllä se yllä­tyk­siä tar­joaa­kin: pi­par­ka­kun tuok­sua, lap­sek­kuut­ta, häs­lin­kiä, jän­ni­tystä, haus­kan­pi­toa, jou­lun­pu­naa, ja en­nen kaik­kea kah­lit­se­ma­ton­ta fan­ta­siaa, jos­sa tai­vas on ra­ja­na.

Pa­ha saa­puu pik­ku Pie­ta­rin pi­ha­por­tin taa jou­lun al­la ou­dos­sa nu­tus­sa. He­lan­de­rin rie­mu­kas, lem­peä mut­ta kar­mai­se­va vuo­den­vaih­de-e­lo­ku­va lie­nee yllä­tys kai­kil­le muil­le pait­si te­kijäl­le it­sel­leen. Kuin ton­tut lah­jo­jaan, He­lan­der on syrjässä ja sa­laa val­mis­tel­lut lä­pi­mur­toa jo kym­me­nen vuot­ta rus­tail­les­saan sa­man­hen­ki­siä ly­hy­te­lo­ku­via (Ma­xi­mil­lian Tar­zan, Uk­ko­nen) ja mai­nok­sia (Rak­kaut­ta & Anar­kiaa –­fes­ti­vaa­lin mai­nok­ses­sa on sa­ma pik­ku­poi­ka, jo­ka näyt­te­lee Ra­re Ex­port­sin pääo­sas­sa).

Ju­ri ja Mis­ka Seppä ovat sä­veltä­neet Ra­re Ex­port­sin La­pin sa­maa­ni­rum­mus­ta in­noi­tus­ta ha­ke­van, suu­ri­suun­tai­sen fil­mi­mu­sii­kin. Mi­ka Oras­maa oli ka­me­ran ta­ka­na myös ko­meas­ti ku­va­tus­sa Jou­lu­ta­ri­nas­sa (2007), jo­ka se­kin ot­ti ta­ri­nas­saan va­pauk­sia jou­lu­pu­kin juu­rien suh­teen. Epä­kor­rek­te­ja puk­ke­ja on aiem­min näh­ty meillä ja muual­la, mut­ta vas­ta R.E. tun­keu­tuu syväl­le – 486 met­riä! – jou­lun kiistämättä pa­ka­nal­li­seen pe­rin­tee­seen. Bad San­ta, my ass!

Mys­ti­nen ra­ha­mies Ri­ley (El­lin­gistä tut­tu nor­ja­lai­nen Per Ch­ris­tian El­lef­sen) on teh­nyt Kor­va­tun­tu­ril­ta löydön. Mui­nai­set saa­me­lai­set pa­kas­ti­vat tun­tu­rin on­ka­loon ydinjä­tettä­kin pe­lot­ta­vam­man sa­lai­suu­den. Nyt se aio­taan kai­vaa esiin ja lyödä ra­hoik­si. Mut­ta saa­me­lai­sil­la oli syynsä. Mikä pidät­te­lee, jos pa­ha pää­see taas ih­mis­ten il­moil­le?

Vas­ta­voi­mak­si yli­luon­nol­li­sel­le uhal­le aset­tuu kou­luikäi­nen Pie­ta­ri, jo­ka nä­kee ton­tun jäl­kiä pi­ha­pii­rissään. Poi­ka on otol­li­sin uh­ri, mut­ta yllättäen saa­liis­ta ke­hit­tyy­kin metsästäjä. Pie­ta­rin neu­vok­kuus voi­si pe­las­taa ympä­rillä ah­neuk­sis­saan sähläävät kylän­mie­het ka­tast­ro­fil­ta. Ja siinä si­vus­sa ko­ko Kor­va­tun­tu­rin, jou­lus­ta pu­hu­mat­ta­kaan.

Ra­re Ex­port­sin ai­noa nai­nen on El­sa, se­kin vain ni­menä Pie­ta­rin hätä­pu­he­lu­lis­tal­la. Pois­sao­lo ker­too pal­jon Poh­jo­lan tont­tu­sa­kin puut­tees­ta, kai­puus­ta ja toi­veis­ta. Rat­kai­su on pe­rus­tel­tu.

R.E. välttää roh­keas­ti ris­kin ot­taen nuo­ril­le mie­soh­jaa­jil­le tyy­pil­li­sen pu­ber­teet­ti­sen ac­tion­ku­vas­ton. He­lan­der ei py­ri vauh­ti­vei­kok­si kuin köyhän mie­hen Mic­hael Bay. Pys­syjä kä­pis­tellään, mut­ta pa­mauk­sis­sa pidä­tellään. Vaa­ran tun­tu ja nau­ru­kin ra­ken­ne­taan pe­rin­tei­sel­le kau­hu­tee­mal­le. R.E. saa vä­kevän tun­nel­man­sa mui­nai­sen kum­mun hau­ta­rau­han häi­rinnästä. Tun­nel­maa kas­va­te­taan verk­kai­ses­ti, yllä­tyk­siin ei kii­reh­ditä. He­lan­der ei ha­lua kou­kut­taa kat­so­jia hal­voil­la te­ho­kei­noil­la tai säikäy­tyk­sillä.

Pie­ta­rin hen­kilö­ku­vaan kes­ki­tytään, sa­moin isän ja po­jan suh­tee­seen. Pa­ri­roo­lis­sa näyt­te­levät oi­kea isä ja poi­ka, millä on mer­ki­tystä on­nis­tu­mi­sel­le. Pääo­sis­sa ovat kar­hean­herkkä Jor­ma Tom­mi­la ja Ska­vabö­len po­jis­ta­kin tut­tu, hie­nos­ti läsnä ole­va ja il­meikäs On­ni Tom­mi­la. Oh­jaa­ja ta­voit­taa lap­sen maail­man just eikä mel­kein, mikä on nä­ky­nyt jo He­lan­de­rin mai­nostöistä. It­seop­pi­neen oh­jaa­ja-kä­si­kir­joit­ta­jan suu­rin valt­ti on­kin lap­sek­kuus. Sen in­to, us­ko ja toi­vo osoit­ta­vat rak­kaut­ta elo­ku­vaan ja kieh­to­vaan ta­ri­naan. Kat­so­ja ei voi ol­la vai­kut­tu­mat­ta.

Da­lin herä­tys­kel­lo

On­ni, että oh­jaa­jae­no on va­lin­nut Pie­ta­rik­si si­sa­ren­poi­kan­sa. On­ni Tom­mi­la, 10, on on­nis­tu­neim­pia elo­ku­va­lap­sia, mitä mistään löy­tyy. Pie­ta­ri vetää na­rus­sa ku­lah­ta­nut­ta peh­mo­le­lua ja pu­keu­tuu vaa­ran uha­tes­sa kypärästä, lätkä­suo­juk­sis­ta ja pah­vis­ta koot­tuun pans­sa­riin. Lop­pu­tu­los muis­tut­taa jo­tain ani­maa­tio Rau­tajä­tin ja Bio­nic­le-uk­ke­lin vä­liltä.

Lap­sen lo­giik­ka on au­ko­ton ku­ten pans­sa­ri­kin. Pait­si pu­kil­ta, va­rus­tus suo­jaa selkä­sau­nal­ta. Sitä Pie­ta­ri ei är­tyisältä, mut­ta hyvältä isältään ole vielä saa­nut, kat­so­ja us­koo ja toi­voo, Mut­ta isot po­jat ovat uhas­ta ker­to­neet ja van­has­ta puk­ki­kir­jas­ta on se­lat­tu pe­lot­ta­via ku­via. Ai­het­ta­kin selkä­sau­nal­le on il­mas­sa.

He­lan­de­rin ideat ovat syötävän hy­viä. Lap­sen haa­voit­tu­vuus – kylmäl­le, su­sil­le, pu­kil­le – ko­ros­tuu jo en­nen kuin pans­sa­ri pue­taan, kun Pie­ta­ri kä­ve­lee pal­jain ja­loin isänsä teu­ras­ta­mol­le, lun­ta, pak­kas­ta ja vaa­ro­ja uh­ma­ten. Yö­vah­dis­sa ul­la­kol­la poi­ka yrittää pys­syi­neen py­syä he­reillä ns. Da­lin herä­tys­kel­lol­la. Maa­la­ri­gu­ru­han väit­ti nuk­ku­van­sa vain sen ajan, kun kä­dessä ole­va lu­sik­ka ir­toaa ot­tees­ta ja ko­lah­taa lat­tiaan. Pie­ta­ril­la on oma so­vel­lus, jo­ka toi­mii sa­maan ta­paan – pait­si tie­tys­ti tär­keimmällä het­kellä.

O­ras­maa tal­tioi sä­vykästä luon­to­ku­vaa. Sil­ti fil­mi-Lap­pi tun­tuu vie­raal­ta. "Kor­va­tun­tu­ri" on­kin ku­vat­tu Nor­jas­sa. Sil­ti val­koi­nen lu­mi, metsän puut, kylmä ja pi­meä ovat kai­kil­le yh­tei­siä, ais­tit­ta­via ja tun­nis­tet­ta­via asioi­ta. Va­lot, var­jot ja vä­rit on vii­meis­tel­ty otok­siin har­ki­ten. Jois­sa­kin ku­vis­sa näyttäi­si ole­van ker­ros kul­tapö­lyä­kin, niin tun­nel­mal­li­sia ne ovat. Pie­ta­rin kypärän muo­vi­nen pu­na is­kos­tuu jou­lui­se­na mie­leen siinä missä tu­van juh­lapöydän hal­vat kynt­tilät, kun isä ja poi­ka is­tu­vat köyhän jou­lua­te­rian ää­rel­le.

Ra­re Ex­ports on par­haim­mil­laan ideois­saan, hah­mois­saan ja He­lan­de­rin vi­sion tin­kimättömässä to­teu­tuk­ses­sa. Mu­ka­na on vah­vaa, spiel­ber­giaa­nis­ta sa­tu­seik­kai­lun hoh­toa. E.T. -fil­min po­jan ja alie­nin suh­de nä­kyy tässä kään­tei­senä Pie­ta­rin sel­vittäessä kum­mal­lis­ta jou­lu­sa­lai­suut­ta. Ih­me­pe­las­tuk­set, fan­ta­sian heh­ku ja elo­ku­va­lu­moi­set avai­no­tok­set il­mentävät Spiel­ber­gin vai­ku­tus­ta vah­vas­ti.

Pa­rin mil­joo­nan bud­jet­ti on suo­mi­fil­missä kun­nioi­tet­ta­va pe­rus­ta. Hol­lywoo­din jäl­keä sillä ei ihan saa. Suu­ret efek­tit, tun­tu­rin räjäy­tyk­set, Pie­ta­rin il­ma­len­not ja di­gi­taa­li­sil­ta mais­tu­vat jouk­ko­ku­vat ton­tuis­ta jäävät en­si nä­kemältä vai­kut­ta­vi­na­kin jo­ten­kin kes­ken­te­koi­sik­si. Kään­teet, ku­ten Pie­ta­rin tart­tu­mi­nen oh­jak­siin ja pää­pi­run pal­jas­tu­mi­nen vii­mei­sen luu­kun ta­kaa, kai­pai­si­vat vähän enemmän fil­mil­listä puh­tia. Osak­si hie­noi­nen vetämättö­myys joh­tuu var­mas­ti tuo­tan­non pie­nuu­des­ta, mut­ta osak­si siitä, että vil­leim­piä ideoi­ta ei ole ja­los­tet­tu täsmäl­li­sik­si ku­va­sar­joik­si tai to­teu­tet­tu us­kot­ta­vas­ti is­ke­villä rep­lii­keillä tai näyt­te­lijäoh­jauk­sen pie­tee­tillä.

Haus­kaa ol­la tont­tu­mies?

Lap­sil­ta kiel­let­tyä elo­ku­vas­sa on vain vi­ro­lai­sen Pee­ter Ja­ko­bin pi­rul­li­nen tont­tu­hah­mo. Sil­ti en suin sur­min­kaan toi­voi­si, et­teivät Pie­ta­rin ikäi­set pää­se kat­so­maan täl­lais­ta jou­lue­lo­ku­vaa, jos­sa kui­ten­kin on sydän pai­kal­laan. Ko­ko­nai­suu­den ja te­hok­kuu­den kan­nal­ta pie­nenä vir­heenä voi pitää sitä, että vah­vas­ta vi­hol­li­ses­ta huo­li­mat­ta kylän lap­set eivät tun­nu lain­kaan ole­van oi­keas­ti vaa­ras­sa. Pie­ta­rin uh­rau­tu­mi­nen­kin lo­pus­sa kuih­tuu tur­hak­si eleek­si.

He­lan­der ei näytä tietävän, mil­loin elo­ku­van­sa on val­mis. R.E. on syn­ty­nyt mai­nok­sen poh­jal­ta. Sitä ei oli­si tar­vin­nut tähän lop­pu­rat­kai­suk­si liittää. Fil­miin jää pa­ri­kin tur­haa häntää — vaik­ka kun­nia­no­soi­tus maail­man par­haal­le elo­ku­val­le Ci­ti­zen Ka­nel­le (1941) on tie­tys­ti sinänsä pai­kal­laan.

He­lan­de­rin työtä on kii­tel­ty siitä, et­tei se jäl­jit­te­le ul­ko­mai­sia. Ar­vos­te­li­jat eivät oi­kein löydä ver­tai­lu­koh­tia. On­kin oi­keus ja koh­tuus, että Ra­re Ex­ports tu­lee jou­lu­puk­kibrän­din lu­va­tus­ta maas­ta eikä mistään muual­ta. Mut­ta pal­jon elo­ku­via näh­nyt yleisö up­poaa hel­pos­ti He­lan­de­rin fil­mi­viit­teel­li­seen maail­maan.

E­ris­tet­ty yh­teisö elää lu­men ja jään au­tioit­ta­mas­sa pa­rak­ki­kylässä tun­te­mat­to­man pe­lon kes­kellä. Tut­tua ku­vas­toa­han se on jo John Car­pen­te­rin The Thin­gistä (1982) uu­dem­piin zom­bie-fil­mei­hin. Pu­kin juu­rien et­sintä Pie­ta­rin löytä­mistä van­hois­ta kir­jois­ta muis­tut­taa Po­lans­kin Yh­deksättä port­tia (1999). Kor­va­tun­tu­rin on­ka­lo avau­tuu tut­ki­joi­den edessä mus­ta­na ja mys­ti­senä kuin Kub­ric­kin 2001: Ava­ruus­seik­kai­lun (1968) mo­no­liit­ti. ITE-tai­teel­lis­ten fan­ta­sianä­ky­jen to­teut­ta­ja­na He­lan­der on myös (nyt­tem­min taan­tu­neen) M. Night Shya­ma­la­nin su­kua.

Ra­re Ex­port­sin ko­ti­mai­sia edeskäy­piä ovat poh­joi­set seik­kai­lut Po­jas­ta ja il­vek­sestä (1998) ai­na Lap­pi-kau­hu­gen­ren syn­nyttä­nee­seen Val­koi­seen peu­raan (1952). Jack Wi­ti­kan ja Aa­pe­lin klas­si­kon Pik­ku Pie­ta­rin pi­han (1961) kans­sa Ra­re Ex­port­sil­la on jo­ta­kin yh­teistä. Mo­lem­mat elo­ku­va­ta­ri­nat an­tau­tu­vat pie­nen po­jan maail­mal­le, huo­ku­vat tur­val­lis­ta yh­teisöl­li­syyttä ja mo­lem­pien Pie­ta­rei­den pi­ha­pii­ristä äi­ti on pois­sa.

He­lan­de­ris­ta odo­te­taan uut­ta Har­li­nia. Omapäi­nen it­sensä to­teut­ta­mi­nen ja ryöp­pyävät vi­suaa­li­set ideat te­kevät heistä so­pi­via ver­rok­ke­ja. Kum­pi­kaan ei osai­si ol­la te­kemättä elo­ku­via, sen nä­kee heidän töistään. Ris­kinä mo­lem­mil­la ovat Hol­lywoo­din ihan­teet, ame­rik­ka­lai­sen elo­ku­van­teon ku­lut­ta­vat lait ja kan­sainvä­li­sen bis­nek­sen komp­ro­mis­sit. Pa­him­mil­laan ne joh­ta­vat oh­jaa­jan help­poi­hin rat­kai­sui­hin, mai­nos­ku­vas­toon ja gly­se­rii­ni­kyy­ne­liin.

He­lan­de­rin en­sie­lo­ku­van suh­teen sitä pel­koa ei ole. Ra­re Ex­ports ei ehkä ole vuo­den pa­ras ko­ti­mai­nen, mut­ta on se har­vi­nais­ta herk­kua. (HB)