Netf­li­xillä alun­pe­rin näh­ty tie­teisjännä­ri par­sii ko­koon pe­riaat­tees­sa ove­lan so­pan rin­nak­kai­sis­ta maail­mois­ta, uu­sis­ta ener­gialäh­teistä ja ih­mi­sistä, joi­ta re­vitään yhtä ai­kaa kah­teen eri suun­taan — tai oi­keas­taan pu­ris­te­taan useam­man lin­jan kaut­ta yh­teen paik­kaan. Had­ron-hiuk­kas­kiih­dyt­ti­men in­noit­ta­man elo­ku­van kaik­ki hah­mot ovat it­sessään kuin hiuk­ka­sia kiih­dyt­ti­messä, jos­sa heidän on kun­kin määrä törmätä omiin haas­tei­siin­sa.

Nät­ti ja funk­tio­naa­li­nen jännä­ri tar­joaa yh­den vet­reän aja­tuk­sen si­vu­lau­sees­sa — voi­ko yh­den to­del­li­suu­den san­ka­ri ol­la yhtä ai­kaa toi­sen to­del­li­suu­den pa­his — mut­ta tämä jää raa­ki­leek­si. Gen­ren va­kio­ku­vas­toa am­men­ta­va silmä­kark­ki toi­mii se­kin aut­ta­vas­ti, mut­ta vai­voin oma­peräi­ses­ti. Elo­ku­van ni­men vih­jaa­ma Clo­ver­field-jat­ku­mo jää tässä täy­sin pääl­le­lii­ma­tuk­si lop­pu­ku­vik­si, mikä on oi­keas­taan vain hyvä asia.