Amerikkalaisen scifivaikuttaja John W. Campbell Jr.:n vuoden 1938 novelli "Who Goes There?" on muovattu elokuvaksi jo kahdesti ennen tätä uusinta filmatisointia ja tarina on vaikuttanut syvästi lukemattomiin muihin genren elokuviin aina Invasion of Body Snatchersista Alien-elokuviin. Edellisten kahden suoran filmatisoinnin — Christian Nybyn ja Howard Hawksin vuoden 1951 "The Thing from Another World" ja John Carpenterin vuoden 1982 "The Thing" — välillä aikaa ehti vierähtää kolmisenkymmentä vuotta, joten uusin filmatisointi tulee siis hyvin ajallaan.
Hollantilaisen Matthjus Van Heijningen Jr:n ensimmäinen täyspitkä ohjaus pyrkii tarjoamaan Carpenterin elokuvaan saumattomasti istuvan ennakkonäytöksen, jossa nähdään mitä Kurt Russelin löytämällä norjalaisella tutkimusasemalla oikeasti tapahtui. Elokuva suhtautuu vakavasti tehtäväänsä ja yrittää sovittaa paitsi miljöön, tunnelman ja makrotason tapahtumat myös hahmot ja mikrotason sattumukset Carpenterin visioon. Lopputuloksena on pinnaltaan varsin näyttävä esinäytös, joka kuitenkin apinoi esikuvansa vaiheita tautofoniaksi asti. Elokuva on yhtä aikaa Carpenterin elokuvan klooni ja sen esinäytös, mikä ei aivan toimi vaikka palaset tuntuvatkin oikeilta. Asiaa ei auta sekään että hahmot jäävät roolinsa tunteviksi pelinappuloiksi eikä rutiininomaisesti kuvattu avaruusoliokaan onnistu herättämään vilunväristyksiä alkukohtausta pidemmälle.
Takaperin Carpenterin elokuvasta mallinnettu esinäytös on viihdyttävää tieteiskauhua, joka ei keksi oikeastaan mitään uutta, mutta taitaa myllynpyörityksen paremmin kuin monet genren videoviihdykkeistä. Elokuva ei täydennä esikuvaansa millään tapaa, mutta jatkaa soppaa ilman että lopputulos olisi vetinen. Tämä olisi voinut olla pyhäinhäväistys, mutta ei sitä onneksi ole, joten saldoa voi pitää ainakin tyydyttävänä. Lopputeksteissä käytetään jopa pätkää Carpenterin leffasta.
Carpenterin elokuvan tunnelmasta vastasi osaltaan legendaarisen Ennio Morriconen musiikkiraita, jota Marco Beltrami nyt herättelee hieman geneerisesti, mutta soljuvasti uudelleen henkiin. Komeasti lavastettu kuva on ehdottamasti tämän elokuvan vahvimpia valtteja, ja kaikki lumisesta miljööstä ihmisten lähikuviin näyttävät hyvältä. Örkkejä toki näytetään liian selvästi ja tältä osin kauhu latistuu halvahkoksi spagettifestiksi, mutta teknisesti tässä ei ole nokan koputtamista.
Ekstroissa erilaisia making of -pätkiä tarjoileva kuvakuvassaraita, tätä elokuvaa ja Carpenterin versiota ansiokkaasti vertaileva asiallinen ohjaajan ja tuottaja Eric Newmanin kommenttiraita, poistettuja kohtauksia (9 min.) ja koosteet elokuvan tekemisestä (14 min.) ja tehosteista (5 min.). Mukana myös Digital Copy erillisellä levyllä. (IJ)