Epäilin kyllä, voisiko tämä olla hauska.
Epäilin kyllä, voisiko tämä olla hauska. Mutta on se. Tällaiseen arvioon pääsee pian ensimmäisen vartin aikana.
Jo elokuvaversioonsa edennyt Klovni kertoo kahdesta hyvinvoivasta tanskalaiskaveruksesta, jotka luovat uraa tivolihommissa eli kaiketi elävän kuvan parissa, ajavat uusia mersuja, pelkäävät avovaimojaan ja pitävät Fred Perryn pikeepaidoista. Vaikuttaa hyvältä. Mutta toisin on, sillä Frank (Frank Hvam) joutuu jatkuvasti pöyristyttäviin tilanteisiin, mitä hän sitten päättääkin tehdä.
Sarjan tunnarissa kerrotaan kaiken perustuvan todellisuuteen. Kyseessä ei ole edes kulunut vitsi, sillä juuri tästä taitaa olla kyse. Taitavasti käsikirjoitetut jaksot ovat pähkähulluja, mutta käänteet on luultavasti saatu keräämällä kokoon kaupunkilegendojen lisäksi myös monille sattuneita noloja tilanteita.
Vaikutusta lisää se, että kaksikko tavallaan näyttelee itseään. Miesten tv-rooleihin viitataan jatkuvasti. Metataso yhtyy todellisuuteen.
Klovnin on sanottu muistuttavan Jäitä hattuun –sarjaa, mutta tasoltaan se on vieläkin parempi. Mr. Bean on saattanut antaa vaikutteita, mutta Klovni pyrkii karrikoimaan mahdollisimman vähän, jottei realistinen tunnelma katoa. Alkuperäinen Office tulee mieleen siitä, että katsoja samastuu ja kokee myötähäpeää. Toisin sanoen välittää henkilöhahmoista.
Keskitason kuva ja ääniraita. Ei ekstroja, mutta kyllä kolme kautta, kahdeksan levyä ja 30 jaksoa tarjoaa rahalle runsaasti vastinetta. (PS)