Jo­pa van­nou­tu­neet rok­ki­mie­het lu­ki­vat 1980-lu­vun alus­sa Ross Rus­sel­lin kir­joit­ta­man, be­bo­pin luo­jan Char­lie Par­ke­rin elämän­ker­ran. Se oli ta­paus, jo­ka kos­ki kaik­ki mu­siik­ki-in­toi­li­joi­ta ympä­ri maail­man oli­vat he sit­ten kuul­leet mie­hen Tuk­hol­man li­veal­bu­mia tai eivät.

C­lint Eas­twood oli oh­jan­nut jo aiem­min, mut­ta vas­ta muu­ta­man vuo­den vii­peellä tul­lut elo­ku­va tun­tui ih­meeltä: Dir­ty Har­ry­na tu­tuk­si tul­lut näyt­te­lijä­le­gen­da oli­kin ko­van luo­kan oh­jaa­ja ja ehkäpä yk­si ko­vim­mis­ta.

Eas­twoo­din oma jazz-in­toi­lu aut­toi. Mu­siik­ki vie ko­ko elo­ku­vaa eteenpäin, eikä tur­hia dra­ma­ti­soin­te­ja suo­si­ta oli ky­se sit­ten he­roii­nin pii­kittä­mi­sestä tai Yard­bird Par­ke­rin (Fo­rest Whi­ta­ker) ympä­rillä par­vei­le­vis­ta nai­sis­ta. Toi­saal­ta be­bo­pin syn­ty jä­tetään lop­pu­jen lo­puk­si hämärän peit­toon. Jot­ta tietäi­si mistä lo­pul­ta oli ky­se, lue kir­ja ja kuun­te­le jo­kin Bir­din Ver­ve-ko­koel­ma.

Laa­du­kas ku­va (a­na­mor­fi­nen 1.77:1) pyr­kii sa­vui­seen ja van­hah­ta­vaan tun­nel­maan herkän fil­min avul­la. Hie­no soundt­rack (D­D5.1) on it­sestään­sel­vyys. Ekst­roi­hin on tal­len­net­tu trai­le­ri.