On ai­ka ku­vaa­vaa, että ylel­li­syys­ta­va­rois­ta elämänsä tar­koi­tuk­sen ot­ta­nei­den nuor­ten ku­vaus ja­kaa mie­liä juu­ri 15-vuo­tiait­ten tyttö­jen pa­ris­sa. Toi­set pitävät, toi­set eivät. Luul­ta­vas­ti en­sin mai­ni­tut eivät ymmärrä, kuin­ka ko­vaa So­fia Cop­po­lan elo­ku­va lyö kaik­kia meitä koh­taan, jot­ka in­nos­tum­me merk­ki­tuot­teis­ta iästä riip­pu­mat­ta.

Meillä oli vain Le­vi’s ja La­cos­te, kun ny­ky­nuo­ril­la ei suin­kaan ole vain mas­sabrän­dejä ku­ten Guess tai Mic­hael Kors, vaan heillä on myös Cha­nel ja Louis Vuit­ton. Oli va­raa tai ei.

E­lo­ku­van ta­ri­na on vieläpä to­si. Tei­ni­jen­gi mur­tau­tuu usei­ta ker­to­ja pal­vo­mien­sa mal­lien ja tei­ni-i­do­lien asun­toi­hin va­ras­taak­seen mie­lui­sim­mat kengät, lau­kut ja ko­rut. Lap­sel­li­sen avoi­mes­ti teh­ty ri­kos­sar­ja ei oli­si voi­nut py­syä sa­las­sa, kun jäl­kiä jä­tet­tiin ja uro­teioil­la ke­hus­kel­tiin kou­lus­sa.

Kont­ras­ti on koh­tuul­li­sen ra­ju. Los An­ge­le­sin Val­ley on ää­rimmäi­nen paik­ka, kun meillä tyy­dytään hymäh­te­lemään lap­sil­le, jot­ka jo­not­ta­vat Star­buck­sin huo­noa kah­via.Yh­tymä­koh­ta kui­ten­kin löy­tyy it­se kul­le­kin kat­so­jal­le.

Il­miö oli sa­ma 1980-lu­vun Suo­mes­sa. Hyväo­sais­ten lap­set ja kaik­kein tyr­kyimmät tun­tui­vat viehät­tyvän muo­dis­ta ja lis­ta­hi­teistä. Pu­hut­tiin hi­leistä ja ju­peis­ta. Työläis­nuo­ret ja omas­ta mie­lestän fik­sum­mat har­ras­ti­vat ele­gan­tim­paa kult­tuu­ria ja var­sin­kin mu­siik­kia, jos­ta val­ta­vir­ta ei tien­nyt mitään. Mo­lem­mat ryhmät ha­lu­si­vat ol­la eliit­tiä ja muok­ka­si­vat omaa iden­ti­teet­tiään lo­pul­ta sa­mal­la ta­paa.

Ny­kypäivänä Suo­mes­sa­kin saat­taa pie­ni­tu­lois­ten van­hem­pien tytär os­taa kesäan­sioil­laan 5 000 eu­ron Cha­ne­lin lau­kun. Luul­ta­vas­ti se lauk­ku an­taa iloa lo­pun elämän ajak­si. Sitä ehkä päi­vi­tellään, mut­ta ei tuo­mi­ta. Eikä pitäi­sikään.

Jo­tain tässä ku­lu­tus­hys­te­rias­sa on kui­ten­kin kir­peää. Tun­tuu siltä, että ih­mis­ten elämä on pe­rin tyhjää juu­ri oman it­sensä kans­sa, kun ai­ka täy­tyy täyttää ta­va­roil­la ja har­ras­tuk­sil­la. Fi­lo­so­fi­nen mie­tis­ke­ly voi­si ol­la pai­kal­laan it­se kul­la­kin.

Cop­po­lan elo­ku­van an­sio on siinä, et­tei se pilk­kaa koh­tei­taan lii­kaa. Kel­lo­mie­het voi­vat to­sin ol­la ai­na­kin yh­dessä koh­tauk­ses­sa eri mieltä, kun pää­hen­kilö myy kym­me­nen har­vi­nai­sel­la tau­lul­la va­rus­tet­tua Ro­le­xia 5 000 taa­lal­la, kun oi­kea hin­ta oli­si sa­dois­sa tu­han­sis­sa.

So­pi­va ar­ki­suus on pai­kal­laan. Tyy­li­la­ji on li­ki do­ku­men­taa­ri­nen. Ker­ran­kin ny­kypäivän sur­kea tans­si­mu­siik­ki on oi­keas­sa käytössä tu­ke­mas­sa il­mai­sua.

Kes­ki­ta­son ku­va ja ää­ni pyr­kivät do­ku­men­ti­no­mai­suu­teen. Ei ekst­ro­ja. (PS)