Pa­rii­si vuon­na 1942: kuu­lui­san teat­te­ri­gu­run vai­mo (Cat­he­ri­ne De­neu­ve) us­kot­te­lee mie­hensä paen­neen juu­ta­lais­vai­no­ja, vaik­ka mies pii­lot­te­lee teat­te­rin kel­la­ris­sa. Oh­jaa­jal­le tyy­pil­li­nen ki­reä ja kul­mi­kas dia­lo­gi saa hyvän kas­vua­lus­tan oi­kei­den ta­pah­tu­mien ja näy­telmän har­joi­tus­ten vuo­ro­tel­les­sa. Jo­ten­kin draa­ma ei enää kui­ten­kaan lii­kah­te­le yhtä ir­to­nai­ses­ti kuin en­nen. Ase­tel­ma on kui­ten­kin her­kul­li­nen. Truf­faut kään­te­lee brech­tiläi­sen il­lu­siot­to­man teat­te­rin pe­rin­teitä me­ta­ta­sol­la, kun to­del­li­suus ja ti­vo­li vuo­rot­te­le­vat.

Pui­kois­sa ole­va oh­jaa­ja ra­kas­taa jäl­leen ker­ran lii­kaa ma­da­me De­neu­vea. Haus­kem­paa on nähdä nuo­reh­ko ja hoik­ka Gé­rard De­par­dieu pilk­kaa­mas­sa “­vint­ti­koi­raa” li­ha­vuu­des­ta.