Can­ne­sin ja Sun­dan­cen elo­ku­va­fes­ti­vaa­lien lo­goil­la on tällä ker­taa ar­von­sa, sillä kan­si spoi­laa jo ai­ka pitkäl­le: kak­si mur­ro­sikäistä tyttöä ja par­ta­sui­nen isä po­see­raa­vat kol­men ve­ri­lau­ta­sen ää­ressä. Kii­tos lo­goil­le, sillä oh­jaa­ja Jim Mick­le us­kal­tau­tuu ö-luo­kan kau­hue­lo­ku­van la­ji­tyyp­piin, kan­ni­baa­li­seen tyttö kel­la­ris­sa –­gen­reen luo­den pe­rushöpö­tys­ten si­jaan us­kot­ta­van, liioit­te­le­mat­to­man ja rea­lis­ti­sen näkö­kul­man.

Juon­ta ei kan­na­ta pal­jas­taa lii­kaa, mut­ta se on sa­not­ta­va, että ky­seessä on laa­tue­lo­ku­vak­si har­vi­nai­sen lä­heltä la­ji­tyy­pin kon­ven­tioi­ta liip­paa­va ta­ri­na. Juu­ri so­pi­val­la het­kellä kat­so­ja saa­kin sit­ten jo­tain ai­van muu­ta äl­lis­teltäväk­seen. Elo­ku­van ni­men sa­na­leik­kiäkään en ymmärtä­nyt en­nen kuin kat­soin tämän lop­puun.