Nuo­ri ka­ma­ri­nei­to (Down­ton Ab­beystä tut­tu Li­ly Ja­mes) ra­kas­tuu Mon­te Car­lon kesässä rik­kaa­seen les­keen (Ar­mie Ham­mer), jon­ka ko­mei­den raa­mien ja su­la­van käytök­sen taak­se käyt­key­tyy mys­tee­ri kuol­lees­ta ex-vai­mos­ta. Ai­ka ajoin pin­taan töksähtäen nou­se­vat trau­mat muut­tu­vat san­kak­si vas­ta kun nuo­ri­pa­ri pa­laa mie­hen kar­ta­nol­le Eng­lan­tiin. Tra­ge­dian ta­pah­tu­ma­pai­koil­la ja kylmän viiltävän seu­ra­pii­rin kes­kellä ar­voi­tus al­kaa ot­taa muo­ton­sa kuin pa­ras­kin mur­ha­mys­tee­ri.

Af­red Hitch­coc­kin sa­man­ni­mi­sen elo­ku­van (1940) ja­lanjäl­kijä seu­raa­va ja Da­me Daph­ne du Mau­rie­rin ro­maa­niin (1938) poh­jau­tu­va elo­ku­va on tai­do­kas ker­ron­ta klas­si­ses­ta ta­ri­nas­ta. Vaik­ka Hitch­coc­kin elo­ku­van on näh­nyt, ja aiem­pien fil­ma­ti­soin­tien selättä­mi­nen on ai­na seu­raa­jil­le vai­keaa, täy­tyy tällä ker­taa to­de­ta, että uu­sin­ta on ko­mea ja kou­kut­ta­va ker­ron­ta, jo­ka on us­kot­ta­van in­hi­mil­li­nen hur­jan ta­ri­nan­sa syö­ve­reistä huo­li­mat­ta.

Wor­king Tit­len tuot­ta­ma ja Netf­li­xin il­mei­ses­ti yk­si­noi­keu­del­la ja­ke­le­ma elo­ku­va ei ole ai­noas­taan hyvä ajan­tap­po­veh­je, vaan en­si­luok­kai­nen elo­ku­va­ko­ke­mus. Pääo­san Li­ly Ja­mes is­tuu roo­liin­sa Down­ton Ab­beyn tuo­mil­la kan­nuk­sil­la vai­vat­ta, ja on sekä us­kot­ta­van haa­voit­tu­vai­nen että järk­kymätön tehtävässään. Tämän ai­sa­pa­ri­na Ar­mie Ham­mer on ko­mea kors­to, jo­ka on sii­pensä tait­ta­nee­na aris­tok­raat­ti­na kieh­to­va kimp­pu ylä­luok­kais­ta etuoi­keut­ta, char­mia ja vää­rinkäytös­ten jättämää tu­kah­du­tet­tua trau­maa. Niin ikään Kris­tin Scott Tho­mas on hyvä tiuk­ka­na ta­lou­den­hoi­ta­ja­na, jon­ka tah­ti­puik­ko voi­si yhtä­lail­la pyö­rittää pe­rio­did­raa­maa kuin yli­luon­nol­lis­ta kau­hujännä­riä.

Maail­mal­la elo­ku­va on saa­nut kes­kin­ker­tai­sia ar­vioi­ta, jois­sa on ky­see­na­lais­tet­tu uu­den fil­ma­ti­soin­nin tar­ve. Tällä ker­taa kuo­si on niin vir­heettömän ko­mea, ker­ron­ta tah­dik­kaan pu­re­va ja pääo­sat roo­lei­hin­sa va­let­tu­ja, että kri­tiik­kiä on vai­kea al­le­kir­joit­taa. Ta­ri­na on kai­kes­sa ele­gan­tis­sa har­kit­se­vuu­des­saan aja­ton, jo­ten mik­sei tätä voi­si ku­vit­taa uu­del­leen uu­del­le ai­ka­kau­del­le? Var­sin­kin kun kir­jai­li­ja du Mau­rier it­se­kin jou­tui ai­koi­naan vas­taa­maan bra­si­lia­lais­kir­jai­li­joi­den pla­gioin­ti­syyt­tei­siin. Tätä tai­dok­kaam­paa lop­pu­tu­los­ta on mah­do­ton ku­vi­tel­la. Ah ja vau.