Jos nor­ja­lais­po­jan ni­mek­si an­ne­taan Thor, se luo pai­nei­ta. Ai­na­kin yk­si pik­ku-T­hor kes­ti odo­tuk­set, ja to­dis­ti tie­de­mie­hek­si har­vi­nai­sel­la ta­val­la käytännössä, omal­la pur­jeh­duk­sel­laan, teo­rian to­dek­si. Po­ly­ne­sia­lai­set oli­vat to­siaan muut­ta­neet tu­han­sia vuo­sia sit­ten Etelä-A­me­ri­kas­ta suu­ren me­ren yli.

En ole näh­nyt Thor Heyer­dah­lin al­ku­peräistä Os­car-pal­kit­tua do­ku­ment­tie­lo­ku­vaa, mut­ta luu­len­pa pal­jon jul­ki­suut­ta saa­neen tuo­reen draa­mae­lo­ku­van jäävän sil­le toi­sek­si. Elo­ku­va on to­teu­tet­tu am­mat­ti­tai­toi­ses­ti, mut­ta tah­to­mat­taan se kär­sii mo­ni­nais­ten me­rie­lo­ku­vien va­kiod­raa­mas­ta. On pal­jon hai­ta, ui­ma­tai­dot­to­muut­ta, myrs­kyjä ja pe­tol­li­sia ka­re­ja. Sitä vas­toin mies­ten vä­li­nen psy­ko­lo­gi­nen yh­teys jää yk­sioi­koi­sek­si.

Tun­nel­ma on jol­ti­sen­kin muo­vi­nen, eikä ajan­ku­vaa ja tun­nel­maa saa­da oi­kein luo­tua. Hui­kea mat­ka al­koi vain kol­me vuot­ta toi­sen maail­man­so­dan jäl­keen. Oi­keaa hen­keä ei oi­kein ta­voi­te­ta, vaik­ka trik­ku­ku­vaa ja ai­kan­sa til­pehöö­riä käy­tetään­kin.