Mo­ni 1980-90-lu­ku­jen elo­ku­vaen­tu­sias­ti muis­taa hel­sin­kiläi­sen vi­deo­vuok­raa­mo­ket­jun ta­ka­kul­mien hyl­lyjä ko­mis­ta­neet Da­rio Ar­gen­ton ita­lo-kau­huk­las­si­kot. Eihän näitä leik­kaa­mat­to­mia nau­ho­ja esillä oli­si saa­nut pitää, mut­ta ta­val­la ja toi­sel­la vi­deo­la­kien sääntö­vii­dak­ko­ja kier­rel­tiin ja kaar­rel­tiin. Jos asia­kas vähän jak­soi et­siä, saat­toi ori­gi­naa­li­kan­ti­set (sit­tem­min boot­le­geik­si pal­jas­tu­neet) Ar­gen­to-e­lo­ku­vat vuok­ra­ta ko­tiin­sa koh­tuu­hin­taan. VHS-nau­ho­jen ku­van­laa­tu vaih­te­li hei­kon ja to­del­la hei­kon vä­lillä. Mut­ta että oli suo­men­kie­li­set teks­ti­tyk­set... ja mel­keinpä vi­ral­li­nen wi­desc­reen-ku­va­ko­ko... Se oli vuon­na 1992 gla­mou­ria se.

Nos­tal­gia sik­seen. Deep Red — ve­ren­pu­nai­nen yö (myö­hem­min teks­tissä luon­te­vam­min Pro­fon­do ros­so) on saa­nut uu­den kä­sit­te­lyn. Al­ku­peräi­nen fil­mi on vie­ty di­gipöydäl­le res­tau­roi­ta­vak­si. Ros­kai­set ja haa­lis­tu­neet vi­deo- sekä fil­mi­ko­piot jäävät un­ho­laan uu­den kau­no­kai­sen ja­lois­sa.

Va­li­tet­ta­vas­ti van­hat muis­tot rä­ti­sevän Pro­fon­do Ros­so -boot­le­gin pa­ris­sa oli­vat huo­mat­ta­vas­ti ruu­sui­sem­mat. Da­rio Ar­gen­ton au­ra on mo­nien elo­ku­vien­sa koh­dal­la var­si­nais­ta tuo­tet­ta isom­pi. Tai­teen shok­kiar­vo on väljäh­ty­nyt. Juo­nen­ke­hit­te­ly on sietämättömän verk­kais­ta, ker­ron­ta puh­taas­ti ku­val­lis­ta. Kä­si­kir­joi­tuk­ses­ta puut­tu­vat tär­keät syyt sekä sy­vyy­det.

Au­dio­vi­suaa­li­nen ko­ke­mus toi­mii sisällön löy­hyy­destä huo­li­mat­ta. Gob­li­nin funk pro­ge -s­co­re rul­laa voi­mal­la. Mik­saus on jämäkkä, neljän vuo­si­kym­me­nen jäl­keen­kin ää­ni­mas­sa luo jän­nit­teen. Vo­lyy­mi­ta­so­ja ja spekt­riä käy­tetään poik­keuk­sel­li­sel­la roh­keu­del­la.

Ar­gen­to nau­raa Ita­lian po­lii­si­voi­mil­le ja­ka­mal­la ri­kos­tut­kin­nan ve­to­vas­tuun vä­littömäs­ti toi­saal­le. Fil­min avaa­vaa jär­jetöntä ve­ri­te­koa set­vimään käyvät ul­ko­maa­lai­nen ka­pak­ka­jazz­pia­nis­ti sekä maa­kun­ta­ta­son toi­mit­ta­ja. Epämääräi­nen kak­sik­ko py­syy tii­viis­ti mur­haa­jan kin­te­reillä. Jo­pa kau­hue­lo­ku­van var­sin löy­hillä ra­jauk­sil­la juo­ni on ä­lytön. Tö­keröi­den sat­tu­mien ja epä­loo­gi­suuk­sien kir­jaa­mi­seen eivät yh­det ih­mis­sor­met riitä.

P­ro­fon­do ros­so esi­tetään en­si ker­taa Suo­mes­sa teat­te­ri­le­vi­tyk­sessä 14. syys­kuu­ta 2018 al­kaen. Elo­ku­van voi bon­ga­ta useil­la paik­ka­kun­nil­la lä­hinnä eri­koisnäytök­sissä. (VA)