Jostain kumman syystä minulle tuli Häiriötekijästä jo alkupuolellaan mieleen aika oudot verrokit, nimittäin Edgar Allan Poen novellikokoelmat ja belgialaisen sarjakuvamestarin André Franquihin Mustat sivut –albumi.
Jostain kumman syystä minulle tuli Häiriötekijästä jo alkupuolellaan mieleen aika oudot verrokit, nimittäin Edgar Allan Poen novellikokoelmat ja belgialaisen sarjakuvamestarin André Franquihin Mustat sivut –albumi. Näin oli, vaikka kauhun, fantasian ja mustan huumorin sijaan elokuvan ensimmäiset sketsit ammensivat enemmänkin arjen noloista kokemuksista.
Ehkäpä mielikuva ei ollut väärä, sillä hallusinatoriset sävyt lisääntyvät elokuvan edetessä näennäisesti toisiinsa liittymättömillä osioillaan.
Ennen alkutekstejä tuleva asuntovälitysaiheinen kohtaus iskee myötähäpeän nuijalla nykypäivän miestä päähän niin lujaa, ettei katsoja pääse helpolla. Nauru alkaa käydä estottomaksi ja hallitsemattomaksi, kun toinen nykymies (molemmissa osissa mainio Eero Ritala) saa polanskimaiseen Veitsi vedessä –asetelmaan kuksamiehen Lapista. Jatkoa seuraa mukavasti polveillen omintakeisesta kartanodraamasta keski-ikäisen miehen känniseen yöhön, ajatuksiin ja erikoiseen Miamin bisnesluokan lentoon.
En ole nähnyt Q-teatterin näytelmistä muuta kuin taannoisen, hienon Corto Maltesen aikoinaan. Jos taso on näin kova, olisi kannattunut käydä useammin teatterissa. Jopa levylle otettu, elokuvasta poistettu kohtaus rippikouluikäisten seksiaiheisesta nuotiopiiristä on yksinään hauskempi kuin kaikki viimeaikaiset kotimaiset komediat yhteensä.
Laadukas kuva ja ääni. Ekstroissa 4 min. poistettu kohtaus. (PS)