Ku­nin­kaan kuo­le­mas­ta oli ku­lu­nut puo­li­tois­ta vuot­ta, kun kau­hu­gen­ressä ni­meä saa­nut John Car­pen­ter toi El­vik­sen elämä­ker­tae­lo­ku­van en­si-il­taan. Se oli ai­ka­moi­nen ta­paus. Pääo­sas­sa ole­va Kurt Rus­sell oli nous­sut nuo­ri­so­suo­si­kik­si tv-sar­ja The Ques­tis­sa ”b­lon­di­na in­tiaa­ni­na”. Hän suo­ri­tiu­tui El­vik­sen vai­kas­ta roo­lis­ta ny­ky­kat­san­nos­sa jo­pa hä­kel­lyttävän us­kot­ta­vas­ti. Mie­len­kiin­tois­ta on se, että Rus­sell aloit­ti uran­sa El­vis-e­lo­ku­vas­sa Sydän tar­jol­la (Boy Who Kicks Mi­ke, 1963).

E­lo­ku­van hy­viin puo­liin kuu­luu se, että se sentään kur­kis­taa kai­kean pe­rus­taan eli mus­taan blue­siin, jo­ka to­sin jää ai­ka ta­val­la yh­teen jam­mai­luun pant­ti­lai­naa­mos­sa. Shel­ley Win­te­rin äi­ti­hah­mo avaa mo­nia sa­lai­suuk­sia El­vik­sen herk­kyy­den taus­tal­la. Ikävää on puo­les­taan se, että ma­na­ge­ri evers­ti Par­ke­rin sai­raal­loi­nen suh­de suo­jat­tiin­sa on jä­tet­ty kä­sit­te­lemättä. Neljästä täh­destä ko­ko­nai­suus jää­kin pal­jon juu­ri so­vin­nai­suu­ten­sa vuok­si. Huu­meet­kin si­vuu­te­taan li­ki tyys­tin.