Yli 10 700 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
DVD

Way of a Gaucho (Martín, el gaucho)

Gauchojen kuningas 

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Tekniset tiedot

Formaatti: DVD
 
Vuosi: 1952Kesto: 87 minuuttia
Julkaisija: Fox (Espanja)Kuva:
1.33
Ääniraita: Dolby Digital Mono
 
Ikäraja:
(15)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikäraja­merkintä­uudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 15 vuotta.
VET: 37445  

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (Fox (Espanja)) ellei toisin mainita.

Elokuva

Pal­jon en­nen ita­lowes­ter­nejä Jac­ques Tour­neur te­ki Ar­gen­tii­nas­sa pam­palänkkä­rin, jo­ka si­joit­taa cow­boy­rat­sas­ta­jan ti­lal­le vielä tai­ta­vam­man he­vo­senkä­sit­te­lijän, gauc­hon.

Pal­jon en­nen ita­lowes­ter­nejä Jac­ques Tour­neur te­ki Ar­gen­tii­nas­sa pam­palänkkä­rin, jo­ka si­joit­taa cow­boy­rat­sas­ta­jan ti­lal­le vielä tai­ta­vam­man he­vo­senkä­sit­te­lijän, gauc­hon. Meillä fil­mi näh­tiin en­si-il­las­saan 50-lu­vun alus­sa ni­mellä Gauc­ho­jen ku­nin­gas. Al­ku­peräi­nen ame­rik­ka­lais­ni­mi 20th Cen­tu­ry Fo­xin elo­ku­val­le on Way of a Gauc­ho. Fil­miä ei juu­ri ole voi­nut nähdä sen te­koa­jan jäl­keen kuin ken­ties eri­kois­fes­ti­vaa­leil­la ja ehkä joi­den­kin mai­den ar­kis­toe­si­tyk­sissä.
Nyt, jäl­ki­vii­saas­ti ja ai­van ai­hees­ta klas­si­kok­si ni­met­ty Way of a Gauc­ho on tul­lut dvd:l­le, mut­ta le­vy­for­maa­tis­sa­kin Gauc­ho­jen ku­nin­gas il­mes­tyi tänä kesänä vas­ta Es­pan­jas­sa. Mut­ta osu­vas­ti niin, kos­ka elo­ku­van es­pan­jan­kie­li­nen ot­sa­ke, Martín, el Gauc­ho, on Tour­neu­rin lois­ta­van teok­sen tar­kin ja il­mai­se­vin. Mar­tin Pe­na­lo­sa on ta­ri­nan san­ka­rin ni­mi, mut­ta kun es­pan­ja­lai­set nos­ta­vat esiin vain ”­Martí­nin” ja ”­gauc­hon”, Tour­neu­rin fil­min kir­jal­lis­his­to­rial­li­nen ai­he tu­lee sel­keäm­min esil­le.
Her­bert Child­sin ro­maa­nin poh­jal­ta kä­si­kir­joi­tuk­sen on teh­nyt Phi­lip Dun­ne. Dun­ne oli Hol­lywoo­din va­sem­mis­to­ra­di­kaa­li, jo­ka 50-lu­vul­la nä­kyväs­ti vas­tus­ti epäa­me­rik­ka­lais­ta toi­min­taa tut­ki­vaa ko­mi­teaa. Hä­nen kä­si­kir­joit­ta­miaan ovat mm. Vii­mei­nen mo­hi­kaa­ni (1936, 1992), John For­din Vih­reä oli laak­so­ni (1941), Si­nu­he, egyp­tiläi­nen (1954) ja myös Gauc­ho­jen ku­nin­gas­ta vuot­ta en­nen val­mis­tu­nut, Tour­neu­rin toi­nen his­to­rial­li­nen seik­kai­luoh­jaus, Me­ri­ros­vo­jen ku­nin­ga­tar (An­ne of the In­dies).
San­ka­rin ni­mi, tee­ma ja ta­pah­tu­mat pää­koh­din on ta­ri­naan lai­nat­tu pitkästä, kak­sio­sai­ses­ta ar­gen­tii­na­lais­ru­noel­mas­ta Martín Fier­ro, jon­ka kir­joit­ti José Hernán­dez. Se ker­too eu­roop­pa­lais­ta mo­der­nis­mia vas­tus­ta­vas­ta mie­hestä, jon­ka gauc­hon elämän­ta­val­la on ol­lut suu­ri mer­ki­tys Ar­gen­tii­nan ke­hi­tyk­sessä ja it­senäis­ty­mi­sessä. Ru­nos­sa Martín on köyh­ty­nyt gauc­ho, jo­ka jou­tuu ar­mei­jan pal­ve­luk­seen, tais­te­lee in­tiaa­ne­ja vas­taan, kar­kaa ar­mei­jas­ta ja huo­maa jou­tu­neen­sa omien­sa hyl­kimäk­si. Ta­ri­nan lo­pus­sa san­ka­ri päättää muut­taa ni­mensä ja las­kea aseen­sa.
Ar­gen­tii­nan kan­sal­li­see­pok­se­na pi­de­tystä Hernán­de­zin Martín Fier­ros­ta luin Wi­ki­pe­dias­ta – ja huo­ma­sin, että edellä ker­rot­tu täsmää täy­sin Tour­neu­rin ko­meaan elo­ku­vaan. Sitä Wi­ki­pe­dia­kaan ei näytä tietävän, että Tour­neur te­ki ai­hees­ta elo­ku­van jo 50-lu­vul­la. [­Lisä­sin ly­hyen mai­nin­nan eng­lan­nin­kie­li­seen Wi­ki­pe­diaan syys­kuus­sa.] Verk­ko­tie­to­teos ker­too vain 1973 il­mes­ty­neestä ame­rik­ka­lai­sen No­bel-eh­do­kas Tho­mas Pync­ho­nin ro­maa­nis­ta Gra­vi­ty’s Rain­bow, jos­sa vas­ta suun­ni­tel­tiin fil­min te­ke­mistä Martín Fier­ros­ta! Pync­ho­nil­la teos­ta oli­vat värkkäämässä ar­gen­tii­na­lai­set anar­kis­tit ja epäi­lyttävä sak­sa­lai­soh­jaa­ja. Jac­ques Tour­neur on rans­ka­lais­syn­tyi­nen, hä­nen isänsä oli oh­jaa­ja Mau­ri­ce Tour­neur (mykkä­ver­sio Vii­mei­sestä mo­hi­kaa­nis­ta 1920).
Jac­ques Tour­neu­rin kuu­lui­sim­mat ja vai­ku­tus­val­tai­sim­mat elo­ku­vat meillä ja muual­la ovat Kis­saih­mi­set (Cat Peop­le, 1941), Yö voo­doo­saa­rel­la (I Wal­ked with a Zom­bie, 1943) ja Var­jot men­nei­syy­destä (Out of the Past,1947). Hä­nen 40-lu­vun jäl­kei­nen tuo­tan­ton­sa on unoh­tu­nut ja ka­don­nut sil­mistä, mut­ta on­nek­si dvd-jul­kai­sut pik­ku hil­jaa ovat täy­dentämässä Tour­neu­rin muo­to­ku­vaa. To­sin yk­si hä­nen eh­dot­to­mis­ta hui­puis­taan ja oh­jaa­jan oma suo­sik­ki Sa­nan voi­mal­la (S­tars in My Crown, 1950) odot­taa se­kin vielä jul­kai­suaan.
Gaug­ho­jen ku­nin­kaas­sa Tour­neur eh­tii 87 mi­nuu­tis­saan esittämään sinänsä yk­sin­ker­tai­sen ja, edellä esi­te­tyn kir­jal­lis­ru­nol­li­sen poh­jan­sa vuok­si, le­gen­da­mai­sen ta­ri­nan­sa us­ko­mat­to­man rik­kaa­na ja vi­vah­teik­kaa­na. Muo­dol­taan ja ku­vauk­sel­taan fil­mi on te­kijänsä täy­del­li­sim­piä ja eh­dot­to­mas­ti yk­si kaik­kein kau­neim­mis­ta län­ne­ne­lo­ku­van la­ji­tyyp­piin kuu­lu­vis­ta teok­sis­ta. Sen soundt­rac­kin mu­siik­ki on Sol Kap­la­nin (Nia­ga­ra, Over the Ed­ge, Star Trek –tv-sar­ja) nuo­ruu­den­tuo­tan­toa ja jat­ku­va ilo kor­vil­le. Ta­ri­nan klas­si­suus on il­mei­ses­ti ol­lut myös hyvä poh­ja ra­ken­taa dia­lo­gia, sillä Dun­nen dia­lo­gi on ti­heää, is­kevää ja il­mai­su­ky­kyistä.
Ro­ry Cal­houn on mi­nul­le ol­lut vain ni­mi mail­leen pai­nu­nei­den täh­tien jou­kos­sa, mut­ta mieshän on wes­tern­san­ka­ri­na il­mes­tys, ga­ry­coo­per- ja clin­teas­twood­mai­sen pidät­tyvä ja kars­ki mut­ta clark­gab­le­mai­sen ko­mea, raa­mi­kas ja täy­del­li­sen us­kot­ta­va pe­rik­si an­ta­mat­to­ma­na kun­nian mie­henä, jo­ka puo­lus­taa van­haa elämän­ta­paan­sa vii­mei­seen as­ti – mut­ta on kyl­lin vii­sas ja ylevä osa­tak­seen myös nöyr­tyä ai­ka­kau­den muu­tok­siin.
E­rittäin osu­via hah­mois­saan ovat myös Mar­ti­nin kas­vin­kump­pa­nia Don Mi­gue­lia esittävä Hugh Mar­lowe (Tyttö ja ko­si­ja, Kaik­ki Ee­vas­ta, Al­cat­ra­zin van­ki), jon­ka ääntä­kin on nau­tin­to kuul­la. Ker­to­muk­sen kon­na­na, mut­ta hy­vin luon­teik­kaa­na ja mo­ni­ker­rok­si­se­na rois­to­na, on Ric­hard Boo­ne eräässä par­hais­ta roo­leis­taan. Hän esittää up­see­ria, jo­ka ot­taa Mar­ti­nin jouk­koon­sa, b-vaih­toeh­to­na sil­le, että mies oli­si jou­tu­nut van­ki­laan tai am­mut­ta­vak­si. Ma­ju­ri Sa­li­nas on Mar­ti­nin ohel­la elo­ku­van tär­kein hah­mo vas­tuk­se­na ja vas­ta­koh­ta­na. Gauc­hon va­pau­den ase­mas­ta so­ti­laan va­paus on ma­ju­rin mu­kaan va­paut­ta to­tel­la.
Te­ki­si mie­li lisätä miesnäyt­te­lijöi­den ve­roi­sek­si myös naispääo­saa, vel­jes­pa­rin ihas­tus­ta Te­re­saa esittävä Ge­ne Tier­ney (Lau­ra, Mi­nun on kos­to), mut­ta kau­nis ja ul­jas nai­nen on ehkä liian la­dy­li­ke gauc­hon in­tiaa­ni­tyyp­pi­sek­si vai­mok­si. Elo­ku­van us­ka­liai­suu­des­ta ker­too se, että juo­nes­sa Te­re­sa ja Mar­tin pa­ne­vat vuo­ris­tos­sa pa­ko­mat­kal­la alul­le lap­sen – en­nen kuin isä Fer­nan­dez on eh­ti­nyt pa­rin vih­kiä. Ta­val­leen us­kol­li­ses­ti Tour­neur näyttää hy­vin ly­hyenä, viit­teel­li­senä koh­tauk­se­na rat­kai­se­van yön. Mar­tin kaap­paa nai­sen he­vo­sen päältä sy­liinsä ja ku­va him­me­nee, mut­ta otos ei sil­ti ole kau­nis­te­le­va kli­see.
Pe­rin­tei­sen näköi­sen ta­ri­nan sisällä ja sen hen­kilöissä on kiin­nos­ta­via ris­ti­rii­tai­suuk­sia. Don Mi­guel on Mar­ti­nil­le kuin ve­li, mut­ta kui­ten­kin ai­rut muu­tok­ses­ta ja tai­pu­mi­ses­ta, vettä Mar­ti­nin tu­lel­le. Mo­lem­mat po­jat on kou­lut­ta­nut isä Fer­nan­dez (En­ri­que Chai­co), mut­ta kun Mar­tin et­sii tur­va­paik­kaa, on kir­kon­mies enimmäk­seen vas­ta­ha­koi­nen, kos­ka kas­vat­ti on sor­tu­nut vä­ki­val­lan tiel­le. Dun­nen lois­ta­vas­ta vuo­ro­pu­he­lus­ta näy­te on ma­ju­ri Sa­li­na­sin rep­liik­ki, kun so­ti­las jou­tuu vuo­ros­taan kat­so­maan Mar­ti­nin aseen piip­pua. Odo­tus­ten vas­tai­ses­ti Sa­li­nas anoo­kin ar­moa, mut­ta sa­noo sa­maan hen­gen­ve­toon van­no­van­sa, että jos Mar­tin hä­net päästää, se on hä­nen vii­mei­nen vir­heensä, kos­ka siinä ta­pauk­ses­sa Sa­li­nas van­noo et­sivänsä Mar­ti­nin kä­siinsä am­puak­seen hä­net.
Gauc­ho­jen ku­nin­kaan voi vä­rie­lo­ku­va­na huo­let­ta nos­taa Tour­neu­rin mes­ta­ri­teos­ten jouk­koon. Oh­jaa­ja on vi­sua­lis­ti­na ai­van omaa luok­kaan­sa ja ame­rik­ka­lais­ten te­kijöi­den jou­kos­sa hie­no­va­rai­sen, pai­sut­te­le­mat­to­man il­mai­sun mes­ta­ri. Tour­neur sat­saa hil­jai­siin het­kiin ja usein ohit­taa yk­sin­ker­tai­sin, pie­nin ku­vin kär­jis­te­tyimmät kään­teet, jot­ka muil­la oli­si­vat teok­sen dra­maat­ti­sia hui­pen­nok­sia. Sil­ti Tour­neu­rin mes­ta­ruus on selväs­ti nähtä­vissä siinä huo­lek­kuu­des­sa, jol­la ”­mi­se en sce­ne”, näyttämöl­le­pa­no, on ku­va-a­laan so­vi­tet­tu, ja mi­ten ka­me­ra liik­kuu, lä­hes­tyy ja vetäy­tyy ai­het­taan pal­jas­taen.
Gauc­ho­jen ku­nin­kaas­sa Ar­gen­tii­na on luon­te­vas­ti läsnä eikä tun­nu ek­so­tiik­ka­maus­teel­ta. Ai­to ympä­ristö on mer­kittävä lisä fil­min il­ma­pii­riin. Hyvänä esi­merk­kinä ”­rek­vi­sii­tan” käytöstä on se, mi­ten pam­pa-a­ron kel­lertävät pen­saspö­heiköt vi­lah­ta­vat otok­sis­sa fil­min al­kue­sit­te­lyssä. Myö­hem­min ne ote­taan sy­ventävään käyttöön ja ”­per­soo­nal­lis­te­taan” pai­kan hen­gen au­tent­ti­sik­si il­mentä­jik­si, kun Mar­tin ja Te­re­sa löytävät pen­saan suo­jis­ta st­rut­sien pesän ja saa­vat ruo­kaa nii­den mu­nis­ta.
Maan- ja elämänlä­hei­syyttä lisäävät he­vo­set, al­pa­kat, ja muu kar­ja. Stu­dio- tai muu efek­tio­tos puu­mas­ta ei ole sekään tur­ha li­su­ke, vaan ko­ros­taa pa­ris­kun­nan kar­ku­mat­kan vaa­ro­ja ja vas­tuk­sia juu­ri en­nen lo­pul­lis­ta kään­nettä, jo­ka pa­kot­taa Mar­ti­nin ja Te­re­san kään­tymään ta­kai­sin ra­sit­ta­val­ta yri­tyk­seltään ra­jan yli Chi­leen. Kar­jan vauh­koon­tu­mi­nen lop­pu­puo­len dra­maat­ti­ses­sa huip­pu­koh­das­sa – niitä­kin siis Tour­neu­ril­la löy­tyy – on sau­mat­to­mas­ti ra­ken­net­tu ja yh­dis­tel­ty ai­toa kar­ja­lau­man ku­vaa ja stu­dios­sa tai muu­ten tur­val­li­sem­mis­sa ase­tel­mis­sa ku­vat­tu­ja kriit­ti­siä het­kiä. Taas kai­pai­si suur­ta kan­gas­ta, kos­ka kar­ja­na­jo pärjää hy­vin ver­tai­lus­sa minkä ta­han­sa ame­rik­ka­lai­swes­ter­nin kans­sa ja ko­hoaa Cost­ne­rin Tans­sii su­sien kans­sa –e­lo­ku­van puh­ve­lin­metsäs­tyk­sen rin­nal­le do­ku­men­taa­ri­suu­des­saan, vauh­dis­saan ja vaa­ral­li­sis­sa ti­lan­teis­saan.
E­lo­ku­vas­sa on ryn­nistävä al­ku, jo­ka esit­te­lee aron va­paat rat­sas­ta­jat, 1800-lu­vun gauc­ho­jen kul­ta-a­jan vii­mei­set edus­ta­jat. Gauc­ho­jen ku­nin­gas on lä­pisä­vel­let­ty upeas­ti ker­ron­taa ja ar­gen­tii­na­lais­tee­mo­ja tu­kien. Elo­ku­va­mu­siik­ki säestää alun rat­sas­tus­koh­tauk­sia, jois­sa ta­ri­nan eväät esi­tellään. Voi vain ku­vi­tel­la, mi­ten räjähtävän lähdön fil­mi on­kaan saa­nut ko­meis­sa vä­reissä ja suu­rel­la val­ko­kan­kaal­la Sol Kap­la­nin mu­sii­kin tah­dis­sa.
Gauc­ho­jen rat­sas­taes­sa vank­ku­rien saat­tuee­na ranc­hil­leen, nähdään pie­ni voi­mannäy­te Tour­neu­ril­le niin tyy­pil­li­sestä kul­ke­vas­ta ku­va­ker­ron­nas­ta, jo­ka ete­nee kuin tans­si­ko­reog­ra­fia, mut­ta luon­nol­li­sel­la ryt­millä ja syk­keellä, jo­ka pal­ve­lee ai­na ai­he­sisältöä muo­toa al­le­vii­vaa­mat­ta. Rat­su­jen saa­pues­sa ko­tiin on pik­ku­poi­ka odo­tel­lut en­simmäistä näkö­ha­vain­toa rat­sun­sa lau­ta­sil­la seis­ten ja maas­toa tark­kail­len. Tu­li­jat näh­tyään, poi­ka rat­sas­taa en­simmäi­senä ker­to­maan, sa­mal­la kun toi­set lap­set ka­me­ran vetäy­tyessä avaa­vat pitkän por­tin. Ranc­hin juh­la­pi­hal­la poi­ka juok­see ha­ke­maan maas­ta ke­pin, kiertää pää­hen­kilöt, joi­ta oi­keal­le pa­no­roi­va ka­me­ra seu­raa, miek­kai­lee ke­pillään toi­sen lap­sen kans­sa ja sit­ten ohikä­ve­levän ke­ho­tuk­ses­ta esittää pie­nen vauh­dik­kaan tans­sin ka­me­ran jat­kaes­sa kul­kuaan kes­kus­te­le­van pää­pa­rin mat­kas­sa. Eihän se kir­joi­tet­tu­na miltään tun­nu, mut­ta kun­pa pää­si­sit­te nä­kemään!
Tour­neu­rin tai­dos­ta ja Kap­la­nin mu­sii­kin osu­vas­ta käytöstä ker­too Mar­ti­nin gauc­hoystävän Fal­co­nin (E­ve­rett Sloa­ne) ki­ta­ran käyttö. Sel­lissä Fal­con on soit­ta­nut kai­hoi­saa, äi­distä ker­to­vaa me­lo­diaa. Kun Mar­tin pa­ko­mat­kal­laan tu­lee vuo­ril­la so­ti­lai­den hä­vittämään gauc­ho­jen pii­lo­paik­kaan, hän huo­maa en­simmäi­senä sär­je­tyn ki­ta­ran ja sit­ten ki­ven ta­ka­na ja­lat. He­ti, kun ki­ta­ra tu­lee ku­vaan, al­kaa Kap­la­nin muun­nel­ma Fal­co­nin ali­tui­seen lau­la­mas­ta äi­tisä­velmästä. Kun ruu­mis var­mis­tuu Mar­ti­nin ystäväk­si ja tämä hau­taa Fal­co­nin yöllä, tu­tuk­si tul­lut mu­siik­ki­tee­ma soi­te­taan su­ru­mars­sin ku­mi­se­vaan tyy­liin.
Tour­neur käyttää vä­ri­ku­vaus­ta yhtä tai­ten kuin mus­ta­val­ko-o­tok­sia tun­ne­tum­mis­sa fil­meissään. Ku­vaa­ja Har­ry Jack­son (O­ki­nawa, Is­kelmä­ka­ru­sel­li, Me­ri­ros­vo­jen ku­nin­ga­tar) huo­leh­tii siitä, että Ar­gen­tii­nan ai­dot ku­vaus­pai­kat vuo­ris­toi­neen piir­tyvät fil­miin yhtä ko­mei­na kuin Mo­nu­ment Val­leyn kal­liot For­din wes­ter­neissä. Pu­nai­nen on vah­vas­ti esillä so­ti­lai­den la­keis­sa ja Mar­ti­nin ot­ta­man ka­pi­nal­lis­hah­mon Val­ver­den pu­nai­ses­sa vil­la­ponc­hos­sa. Myö­hem­min ”näem­me pu­nais­ta” koh­tauk­ses­sa, jos­sa Te­re­sa ru­koi­lee py­hi­mystä edessään kynt­tilä, jo­ka pa­laa pu­nai­sen la­sin sisällä. Ali­ta­jui­ses­ti pu­nai­nen vies­tii myös ka­pi­nal­lis­ten yh­tey­destä. Kun ma­ju­ri Sa­li­nas vie Te­re­sal­le uu­ti­sia Mar­ti­nis­ta, jo­ka on ryh­ty­nyt Val­ver­dek­si, taus­tal­la pu­na­vii­niä tar­joi­lee sisäkkönä toi­mi­va kan­san­nai­nen Tia Ma­ria (Li­dia Cam­pos). Tämän pu­nai­nen ha­me on kuin pei­li­ku­va Val­ver­den ponc­hos­ta ja yh­teys vah­vis­tuu, kun sel­viää, että Tia Ma­ria tietää Val­ver­de-Mar­ti­nin pii­lo­pai­kan.
Kel­lo­jen soit­to saat­te­lee Mar­ti­nin mer­kittä­viä ko­ke­muk­sia. Eläin­ten kau­la­kel­lot soi­vat, kun mies löytää kalk­ka­rokäär­meen pu­re­man Val­ver­den ja ta­juaa koh­ta­lon­sa: ”Isä sa­noi vii­mei­sinä sa­noi­naan, että ko­vat ajat ovat tu­los­sa, et­si it­sel­le­si joh­ta­ja, ja jos et löydä, ryh­dy it­se joh­ta­jak­si”. Pik­ku­poi­ka soit­taa kel­lo­ja isä Fer­nan­de­zin lä­he­ty­sa­se­man pi­hal­la, kun Mar­tin ja Te­re­sa saa­pu­vat vi­hittä­vik­si. Ja kir­kon­kel­lot soi­vat myös ka­ted­raa­lis­sa, jo­ka elo­ku­van lo­pus­sa on Mar­ti­nin ta­ri­nan rat­kai­se­vien kään­tei­den näyttämönä.
Ka­ted­raa­li­koh­taus on hui­ma ja tuo pii­lot­te­lu­tee­moi­neen, hau­ta­jais­saat­tuei­neen ja kir­kol­li­si­ne kaa­pui­neen mie­leen myös Tour­neu­rin van­hem­man elo­ku­van Leo­par­di­mies. Gauc­ho­jen ku­nin­kaas­sa koh­taus jat­kuu ka­ted­raa­lin sisällä, jos­sa val­ko­ki­vi­set käytävät muo­dos­ta­vat ek­syttävän la­by­rin­tin, jon­ka sei­nil­le jä­lestä­vien so­ti­lai­den var­jot luo­vat yk­sin­ker­tai­sen ta­lou­del­li­ses­ti ja fil­mil­li­sen ru­nol­li­ses­ti sa­man­lais­ta vär­jyvää uh­kaa kuin nä­kymättömän pant­te­rin liik­keet Kis­saih­mis­ten ui­ma­hal­li­koh­tauk­ses­sa. Ka­ted­raa­li­koh­tauk­sen kruu­naa vielä munk­kien kirk­ko­lau­lu, jon­ka voi­mak­kuus vaih­te­lee vaa­ran lisään­ty­mi­sen mu­kaan.
Dia­lo­gis­sa tois­tuu usein gauc­ho­jen ter­veh­dys ”­Go with God”, ”Ol­koon Ju­ma­la kans­sa­si”. Vain Sa­li­nas vas­taa Mar­ti­nin ter­veh­dyk­seen ”­Go with the de­vil”, ”­Pi­ru si­nut pe­riköön”. Näem­me tois­tu­vas­ti elo­ku­vas­sa myös ris­tejä, kir­kois­sa ja hau­doil­la, mut­ta erään­lai­nen ris­ti on myös miek­ka, jo­ka is­ketään kiin­ni ai­dan­seipää­seen. Us­kon­nol­li­set mer­kit tois­tu­vat Pyhää Te­re­saa ku­vaa­vas­sa rii­puk­ses­sa, jon­ka Te­re­sa an­taa suo­jak­si Mar­ti­nil­le. Pyhää Te­re­saa sekä hä­nen us­kon­nol­li­sia nä­kyjään ovat tul­kin­neet eroot­ti­sik­si niin me­nes­tys­kir­jai­li­ja Dan Brown kuin fi­lo­so­fi Ju­lia Kris­te­va.
Ro­mant­ti­sia mut­ta myös eroot­ti­sia ovat Te­re­san kak­si herää­mis­koh­taus­ta, jol­loin hän en­simmäi­sek­si huo­maa Mar­ti­nin. Gauc­ho­jen ku­nin­kaan yk­si­tyis­koh­tien hie­no­va­rai­ses­ta run­sau­des­ta­kin ne nou­se­vat poik­keuk­sel­li­sen vah­voi­na esiin. En­simmäi­sessä Mar­tin on pe­las­ta­nut Te­re­san in­tiaa­nin kyn­sistä ja vä­sy­neenä nu­kah­ta­nut Te­re­sa herää hei­ni­kos­sa joen ran­nal­la. Ka­me­ra näyttää nou­se­van nai­sen ja tämän sil­missä nä­kyvän vä­kevän ku­van: Mar­tin on nous­sut he­vo­sen­sa lau­ta­sil­le tark­kai­le­maan. Viit­taus on yh­tey­dessä aiem­min nä­kemäm­me pik­ku­po­jan esit­te­lemään gauc­hon elämän­ta­paan, mut­ta voi­mak­kaan pys­ty asen­to on Te­re­san sil­missä myös nai­sen kat­set­ta ilah­dut­ta­van mie­hi­nen nä­ky.
Toi­sen ker­ran Te­re­sa herää seu­raa­va­na yönä kes­ken unien. Sil­miä raot­taes­saan hän nä­kee häi­lyväs­ti lei­riin­ty­mis­pai­kan vah­vo­jen pui­den vä­lissä tai­vas­ta vas­ten piir­tyvän Mar­ti­nin tum­man si­lue­tin. Mie­hen var­jo kos­ket­taa ma­kaa­vaa nais­ta ja Te­re­sa vai­puu taas uneen.

Kuva, ääni & ekstrat

Espanjan Twentieth Century Fox ja Impulso ovat julkaisseet dvd-levyn elokuvasta ensimmäisenä maailmassa. Kiitettävä kulttuuriteko. Kuvan laatu vaihtelee, mutta on enimmäkseen miellyttävän tasapainoinen, joskin hämärissä ilta- ja yökohtauksissa, joiden taitaja Tourneur tunnetusti on, hahmottaminen on joissakin kohdin vaikeampaa (erityisesti kohtaus vankisellissä) ja yksityiskohdat katoavat. Muuten voi sanoa, että dvd tuo Tourneurin hienon sommittelun ja Harry Jacksonin kuvatoteutuksen varsin hyvin esille. Parissa kohdin kuva-alan reunoilla näkyy kulumia ja jopa punaisia laikkuja. Äänitys on varsin selkeä ja toistaa mukavasti Sol Kaplanin mukaansa tempaavan musiikin. Ekstroissa on vain 10 stillkuvaa. Alkuperäisen englanninkielisen puheen lisäksi voi vaihtaa espanjaksi dubattuun, englanninkielisiä tekstejä ei ole, espanjankieliset voi valita tai jättää pois. (HB)
06/10/2009

Etsitkö tärppejä?

Jos pidät tästä elokuvasta saatat myös olla kiinnostunut näistä. Lisää samojen tekijöiden elokuvia löydät klikkaamalla tekijän nimeä edellä.
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2024 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy