Un­ka­ri­lai­sen elo­ku­van esiin­mars­sia ei en­ti­sen itäi­sen blo­kin elo­ku­van le­viä­misp­ro­ses­sin yh­tey­dessä ole vielä laa­jem­min koet­tu. Györ­gy Pal­fin Ta­xi­der­mia huo­mioi­tiin useil­la fes­ti­vaa­leil­la, ai­hees­ta. Kä­sittämättömän rää­vitön ja li­kai­nen mus­ta ko­me­dia avaa Un­ka­rin haa­vo­ja iso­vel­jen pai­nos­tuk­ses­sa, vieläpä kol­men su­ku­pol­ven ajal­ta. Su­kuk­ro­nik­ka on lei­kat­tu lisään­ty­mis­het­kestä seu­raa­vaan.

En­simmäi­sen su­ku­pol­ven edus­ta­ja elää eris­tet­tynä so­ta­mie­henä, tir­kis­te­lemässä ta­lon naisvä­keä. Toi­ses­sa osuu­des­sa, kylmän so­dan ai­ka­na, ah­mi­mis­kil­pai­lut ovat kei­no ero­tel­la so­sia­lis­ti­nuor­ten pa­rem­muut­ta. Osio lu­moaa kil­pai­lu­vie­tin ympä­ril­le luo­dul­la ah­dis­ta­val­la to­den­mu­kai­suu­del­laan. Vii­mei­sessä jak­sos­sa, kol­man­nen su­ku­pol­ven eläessä edel­li­sen vai­ku­tuk­sen alai­se­na, eläin­tentäyttäjä haa­vei­lee täyttö­ko­kei­luis­ta ih­mis­ruu­miin suh­teen. Oman ruu­miin hal­lit­se­mi­nen tai hal­lit­se­mat­to­muus, ta­val­la jos toi­sel­la, kan­taa hal­ki elävän ku­van.

Ta­xi­der­mia nau­raa va­ka­vas­ti, herättäen ky­sy­myk­siä po­liit­ti­sil­la ja yk­silön­sisäi­sillä sek­to­reil­la. Ku­val­li­ses­ti se on her­kul­li­nen se­ka­sot­ku mo­der­nia län­si­mais­ta leik­kaus­tek­niik­kaa sekä roh­keam­paa avant­gar­dea. En­nen kaik­kea se on te­kijän in­to­hi­mo. Elo­ku­va, jo­ta ei en­nen ole teh­ty. Elo­ku­va, jol­lais­ta ei odot­ta­nut nä­kevänsä. Elo­ku­va, jo­ta ei en­simmäi­senä unoh­da.