Jac­ques Ta­ti The Ul­ti­ma­te Comp­le­te Col­lec­tion tuo mes­ta­rin kuu­lui­sim­man elo­ku­van kat­sot­ta­vak­si hie­nom­pa­na kuin kos­kaan.

Jos Hergé oli sar­ja­ku­van Mo­liè­re ikui­ses­ti kiertävän hah­mo­kaar­tin­sa vuok­si, niin Ta­ti oli elo­ku­van Hergé, jo­ka muok­ka­si elo­ku­vis­taan uu­sia ver­sioi­ta. Mu­ka­na on vuo­den 1953 ja 1978 lai­tok­set. Jäl­kimmäi­nen on syn­tee­si 1960-lu­vun uu­den soudt­rac­kin ver­sios­ta, jos­sa myös osaa koh­tauk­sis­ta ly­hen­net­tiin ja osaa pi­den­net­tiin. Tähän lisät­tiin 1978 Ste­ven Speil­ber­gin Tap­pa­ja­hain ins­pi­roi­ma koh­taus.

B­re­tag­ne kään­net­tiin ai­koi­naan Suo­mes­sa Ri­vie­rak­si, mut­ta mitäpä pie­nistä. Oh­jaa­jan uu­si hah­mo, pos­tin­kan­ta­jan ke­hi­tet­ty pai­nos, mon­sieur Hu­lot hölmöi­lee lo­ma­lais­ten kiu­sa­na. Ar­vos­tet­tu ja kek­se­liäs, mut­tei ehkä enää niin eri­koi­nen elä­mys kuin 1970-lu­vul­la elo­ku­va­ker­hos­sa.