Yli 10 700 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
Kino

There Will Be Blood

Tekniset tiedot

Formaatti: Kino
 
Vuosi: 2007Kesto: 161 minuuttia
Julkaisija: Paramount Vantage 
  
 
Ikäraja:
(13)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikäraja­merkintä­uudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 13 vuotta.
    

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (Paramount Vantage) ellei toisin mainita.

Elokuva

A­me­rik­ka­lai­nen so­sia­lis­ti­kir­jai­li­ja Up­ton Sinc­lair ku­va­si 20-­lu­vun teok­ses­saan öl­jyä pa­han voi­mak­si, jo­ka ”­kiertää maa­ta tur­mel­len mie­het ja nai­set ja hou­kut­taen kan­sat tu­hoon näyillä an­sait­se­mat­to­mis­ta rik­kauk­sis­ta”.

A­me­rik­ka­lai­nen so­sia­lis­ti­kir­jai­li­ja Up­ton Sinc­lair (1878-1968) ku­va­si 20-lu­vun teok­ses­saan öl­jyä pa­han voi­mak­si, jo­ka ”­kiertää maa­ta tur­mel­len mie­het ja nai­set ja hou­kut­taen kan­sat tu­hoon näyillä an­sait­se­mat­to­mis­ta rik­kauk­sis­ta”. The­re Will Be Blood lai­naa Sinc­lai­rin ro­maa­nin pe­rus­tan, mut­ta kir­joit­taa pää­hen­kilön ja ta­pah­tu­mat uu­sik­si.
Da­niel Plain­view on öl­jyn­po­raa­ja, jon­ka sin­nik­kyys tuot­taa tu­los­ta. Kääntö­puo­le­na ovat ah­neus ja ja­ka­mat­to­man val­lan ha­lu, jos­ta seu­raa ru­maa jäl­keä. Paul Tho­mas An­der­so­nin elo­ku­va­so­vi­tus en­tei­lee jo ni­mellään.
Öl­jyä vai­nun­nut Plain­view lu­nas­taa Ka­li­for­nian syrjä­seu­dul­ta ”­vii­riäis­hin­noin” pik­ku­ti­lan toi­sen­sa jäl­keen. Hil­lit­ty jär­ki­pu­he, kär­siväl­li­syys ja yk­sin­huol­ta­jaisän jul­ki­si­vu mur­ta­vat vas­ta­rin­nan. Da­niel on adop­toi­nut kai­vo­son­net­to­muu­des­sa kuol­leen pal­kol­li­sen po­jan vel­vol­li­suu­den­tun­nos­ta ja hyö­tynäkö­koh­dat mie­lessään. Nais­ta tai per­hettä ei ni­messään­kin yk­sioi­koi­sen Plain­view’n maail­maan mah­du.
Ti­lal­li­sen poi­ka Paul Sun­day joh­taa mie­hen öl­jyläh­teen ää­rel­le. Saar­naa­ja­ve­li Eli Sun­day ymmärtää esiin­tymän ar­von. Hä­nen seu­ra­kun­nas­taan tu­lee kan­to kas­kes­sa. Plain­view ei siedä kil­pai­lua, oli ky­se maal­li­ses­ta tai hen­gel­li­sestä val­las­ta.
Da­niel Day-Lewis on Os­ca­rin­sa an­sain­nut. Näyt­te­lijän suo­ri­tus on suu­ren­moi­nen, mut­tei suu­rie­lei­nen. Pidä­tel­len, päämääräl­le nöyränä Day-Lewis luo ar­voi­tuk­sel­li­suu­des­saan­kin us­kot­ta­van hen­kilö­hah­mon. Ku­ma­ra selkä, kä­ve­ly- ja pu­he­tyy­li ovat ma­nee­ria vail­la. Roo­lin kai­ku­ja ei nähdä missään muus­sa Day-Lewi­sin elo­ku­vas­sa.
Pääo­sa tun­tuu sekä hal­li­tul­ta, että siinä pai­kas­sa kek­si­tyltä, en­si ker­taa koe­tun tuo­reel­ta. Bra­vuu­rei­ta­kin Day-Lewi­sin tul­kin­nas­ta loh­keaa. Ra­vin­to­la­koh­tauk­sen lau­tas­lii­nan käytöstä tul­laan pu­hu­maan sa­mas­sa sä­vyssä kuin Bran­don sor­mik­kaas­ta Alas­to­mas­sa sa­ta­mas­sa tai De Ni­ron pei­li­pu­hees­ta Tak­si­kus­kis­sa.
Yh­teisöl­li­syy­den pa­luu
On vai­kea ir­rot­taa kat­set­taan näyt­te­lijästä, mut­ta muu­kin kil­pai­lee huo­mios­ta. Ro­bert El­swi­tin Os­ca­roi­tu ka­me­roin­ti ha­kee ver­tais­taan. Yh­teisöl­li­syys ja työn­ku­vaus te­kevät Bloo­dis­sa voi­mal­li­sen pa­luun. Ame­ri­kois­sa sa­maan pyr­ki yhtä kun­nian­hi­moi­ses­ti Mic­hael Ci­mi­no ja meillä Rau­ni Moll­berg. Kai­va­mi­sen ja po­raa­mi­sen saa­vu­tus­ten ku­vis­sa häi­lyy myös Tar­kovs­kin kel­lon­va­lan­ta­jak­son pak­ko­miel­tei­nen kiih­ko.
B­loo­din alus­sa on kym­men­mi­nuut­ti­nen, mel­kein mykkä jak­so mah­ti­mie­hen syn­nystä. Voi­si aja­tel­la, että oh­jaa­ja ot­taa 20-lu­vul­leen mal­lia kau­den elo­ku­vas­ta, Grif­fit­hin, St­ro­hei­min tai tuol­loin aloit­ta­neen John For­din ka­ruis­ta erä­maa­luon­non ku­vauk­sis­ta.
T­he­re Will Be Blood ra­ken­taa vah­van fyy­si­siä, mut­ta es­teet­ti­ses­ti har­kit­tu­ja ja ker­ron­taa eteenpäin vie­viä ase­tel­mia. Ra­dio­head-yh­tyeen Jon­ny Gree­nwoo­din rii­pivät rii­ta­soin­nut vies­tivät aa­vis­tuk­sel­lis­ta uh­kaa maan uu­me­nis­sa pii­le­vistä voi­mis­ta. Gree­nwoo­din oi­va mut­ta oma­peräi­nen elo­ku­va­mu­siik­ki ei niinkään säestä kuin luo he­delmäl­listä, ri­kas­ta­vaa vas­tus­ta An­der­so­nin la­vei­siin otok­siin.
Tie hui­pul­le, tyhjän pääl­le, rin­nas­taa öl­jy­ku­nin­kaan sel­lai­siin elo­ku­va­mo­gu­lei­hin kuin Ci­ti­zen Ka­nen leh­ti­kei­sa­ri, Ni­co­las Roe­gin Eu­re­kan kul­ta­po­hat­ta Mc­Cann tai Pet­sa­mon nik­ke­li­ruh­ti­nas Jur­ma­la Mol­len fil­missä Ystävät, to­ve­rit.
Si­vu­hen­kilöinä on­nis­tu­vat Plain­view’n ot­to­poi­ka (Dil­lon Frea­sier) ja ve­li Hen­ry (Ke­vin J. O’­Con­nor). Po­jan kuu­rous ja isäl­le kä­sittämätön viit­to­ma­kie­li ha­vain­nol­lis­ta­vat Plain­view’n ky­vyttö­myyttä kom­mu­ni­koin­tiin ja epäi­lys vel­jen iden­ti­tee­tistä hah­mot­taa pää­hen­kilön yk­sinäi­syyttä ja ir­ral­li­suut­ta.
Mes­ta­ri­teok­sen kau­neus­pil­kut
Paul Da­non kak­sos­roo­lit jäävät puo­li­te­koi­sik­si. Paul Sun­day vi­lah­taa lu­paa­vas­ti, mut­ta vain ker­ran. Da­no yrittää kun­niak­kaas­ti mut­ta Eli Sun­dayn fa­naat­ti­suus ei vedä ver­to­ja Brad Dou­ri­fin saar­naa­jal­le Hus­to­nin Wi­se Bloo­dis­sa. Hur­jim­mat­kin kie­kai­sut tuo­vat mie­leen pu­ber­tee­tin ää­nen­mur­rok­sen eikä Ro­bert Mitc­hu­min mus­ta­kaa­puis­ta pe­to­lin­tua Rä­sy­nu­kes­sa.
PT An­der­so­nin par­hais­sa elo­ku­vis­sa, ku­ten Ko­va kah­dek­sik­ko ja Boo­gie Nights, on het­kiä, jol­loin ta­ri­na jää vel­lo­maan omas­sa el­taan­tu­nees­sa nar­sis­mis­saan. Rak­kau­den vä­rit on poik­keus, kos­ka siinä An­der­so­nin kik­kai­lu laa­je­nee ko­ko elo­ku­van mit­tai­sek­si per­ver­siok­si. (Ke­hut­tua Mag­no­liaa en ole näh­nyt, mut­ta pää­seekö pant­te­ri pil­kuis­taan?)
B­loo­din lop­pu­jak­so on fil­min kom­pas­tus­ki­vi. Kau­pun­ki­lais­tu­neen saar­naa­jan ja era­koi­tu­neen po­ha­tan koh­taa­mi­nen on sähköi­nen. Nok­ke­las­sa vuo­ro­pu­he­lus­saan se ko­rot­taa pe­lin jo kor­kei­ta pa­nok­sia. Hen­kien tais­to me­nee kui­ten­kin näyttä­mi­sen puo­lel­le ja Day-Lewis jou­tuu re­vit­te­lemään kuin Nic­hol­son, De Ni­ro tai Pa­ci­no yl­tiöpäi­sim­millään.
Oh­jaa­ja an­taa pe­rik­si huo­nom­mil­le yl­lyk­keil­leen ja te­kee ve­ri­sestä lop­pu­rat­kai­sus­ta tar­peet­to­man ru­man suis­taen sii­hen saak­ka mes­ta­ril­li­ses­ti hal­li­tun ja kau­niin elo­ku­van ta­sa­pai­non. Sitä en­nen ko­mea ee­pok­sen muo­to on ri­kot­tu ir­to­nai­sil­la epi­so­deil­la ja hal­va­no­loi­sel­la ta­kau­tu­mal­la ot­to­po­jan lap­suu­teen. Sik­sikö enimmät Os­ca­rit me­nivät­kin Coe­nin vel­jek­sil­le? (HB)

Etsitkö tärppejä?

Jos pidät tästä elokuvasta saatat myös olla kiinnostunut näistä. Lisää samojen tekijöiden elokuvia löydät klikkaamalla tekijän nimeä edellä.
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2024 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy