En­nak­koa­sen­teet ovat tiu­kas­sa: ame­rik­ka­lai­set pys­tyvät pa­ro­dioi­maan it­seään il­man minkään­lai­sia sen­suu­rin kah­lei­ta vain yk­si­tyi­ses­ti. Edes South Park ja Simp­so­nit eivät pys­ty sa­no­maan ru­maa sa­naa niin kuin se kuu­luu. Ei sen puo­leen myöskään Fun­ny Or Die, mut­ta lä­hel­le se pää­see.

O­san­sa saa­vat pal­jaat tis­sit ja vel­tot kik­ke­lit, mut­ta tär­keämpää on pil­ka­ta kän­niur­po­ja, vam­mais­ta ja hä­nen isä­puol­taan, vä­ki­val­ta­viih­dettä, tyh­miä nuo­ria, yl­tiö­li­be­ra­lae­ja, por­noa ja it­se te­le­vi­sio­ta.

Pe­rin­tei­set koh­teet voi jättää rau­haan ja se on pe­rus­tel­tua. Jo­pa juon­not toi­mi­vat. Ase­tel­ma on haus­ka. Ny­ky­huu­mo­ria esi­tetään kuin 1960-lu­ku­lai­sis­sa ku­lis­seis­sa.