Her­man Mel­vil­len ro­maa­ni Mo­by-Dick (1851, suo­mek­si Mo­by Dick eli val­koi­nen va­las 1956) on nous­sut ylei­seen tie­toi­suu­teen maa­ni­sen pak­ko­miel­teen ku­vauk­se­na. Hyvä koh­taa pa­han, mut­ta sa­mal­la pie­ni ih­mi­nen uh­maa Ju­ma­laa. On­kin si­ten yllä­tys, kuin­ka Mel­vil­len kuu­le­maan to­si­ta­ri­naan pe­rus­tu­va ro­maa­ni ja elo­ku­va eivät oi­keas­taan ku­vaa ai­na­kaan pääai­hee­naan ky­seistä psy­ko­lo­gis­ta di­lem­maa. Ei, vaan enemmän­kin ky­se on ih­mi­sen sel­viy­ty­mi­sestä luon­non ar­moil­la.

Ta­ri­na ker­too va­laan­pyyn­tia­lus Es­se­xin mie­histöstä, jo­ka jou­tuu vuon­na 1820 val­ta­van va­laan ah­dis­te­le­mak­si. Kel­ta­nok­ka kap­tee­ni ja ko­ke­nut perä­mies ovat so­siaa­li­ses­ti ja am­ma­til­li­ses­ti tois­ten­sa vas­ta­koh­dat, mikä on en­simmäi­nen uh­ka ko­ko hank­keel­le. Ron Howar­din elo­ku­van suu­rin an­sio on siinä, et­tei ase­tel­maa ku­va­ta ko­vin mus­ta­val­koi­ses­ti. Tie­tyn­lai­nen rea­lis­mi on jo­pa poik­kea­vaa yh­dys­val­ta­lai­ses­sa ny­kye­lo­ku­vas­sa.

Neljästä täh­destä kui­ten­kin jäädään huo­non pääo­sa­va­lin­nan vuok­si. Ch­ris Hem­sworth ei epäon­nis­tu, mut­ta jo­ten­kin hä­nen roo­lin­sa su­per­san­ka­ri Tho­ri­na tun­kee pääl­le kat­so­jan ali­ta­jun­nas­sa. Ehkäpä hän on liian per­soo­na­ton näyt­te­lijä ol­lak­seen us­kot­ta­va mie­histön ka­ris­mal­laan val­loit­ta­nut me­ri­kar­hu.

Myös al­ku­puo­len ve­de­na­lai­set koh­tauk­set tun­tu­vat luon­not­to­mil­ta, mut­ta me­no pa­ra­nee ku­nin­gas­va­laan al­kaes­sa do­mi­noi­da toi­min­taa.