O­min­ta­kei­nen ava­ruus­sa­tu ga­lak­sin hy­vik­sistä, jot­ka ar­ki­sis­ta mur­heis­taan huo­li­mat­ta ovat hy­vyy­den puo­lel­la. Ku­vas­tol­taan elo­ku­va on kuin mo­der­ni­soi­tu ver­sio van­has­ta Oli­pa ker­ran elämä -sar­jas­ta, jos­kin nyt so­luil­ta, ve­ri­suo­nil­ta ja ke­hon kal­voil­ta näyttävät yli­suu­ret ark­ki­teh­too­ni­set kap­pa­leet kuu­lu­vat ava­ruu­sa­luk­sil­le. Kaik­keen to­ki se­koit­tuu enemmän kuin vähän Täh­tien so­taa ja Star Tre­kiä, jo­ten ko­ko­nai­suus lie­nee jo­ta­kin lä­hempänä Oli­pa ker­ran ava­ruus -sar­jaa.

E­lo­ku­va ve­toaa pait­si ek­sent­ri­sellä miljööllään myös ar­keen is­tu­val­la in­hi­mil­li­syy­dellä ja huu­mo­ril­laan. Ta­ri­nan kol­man­teen osaan on ken­ties vai­kea päästä sisään kyl­miltään kah­ta edel­li­so­saa nä­kemättä, mut­ta jo pelkästään tämä osa ko­ko­nai­suut­ta mais­tuu elin­voi­mai­sel­ta. Elo­ku­van asen­ne on koh­dil­laan ja ote sekä let­keän remp­seä että aa­vis­tuk­sen il­ki­ku­ri­nen, mikä on voit­toi­sa miks­tuu­ra.