Me­di­toi­va do­ku­ment­tie­lo­ku­va nai­ses­ta, jo­ka os­taa yk­sinäi­senä kuol­leen mum­me­lin asun­non kaik­ki­ne ir­tai­mis­toi­neen. Il­man jäl­keläi­siä maail­mas­ta ka­don­neen 93-vuo­tiaan Sirk­ka-Lii­sa Miet­ti­sen (o.s. Dy­berg) ta­ri­na hah­mot­tuu vä­hi­tel­len tämän esi­nei­den, kir­jei­den ja va­lo­ku­vien kaut­ta.

Tai­teel­li­sil­la am­bi­tioil­la la­dat­tu do­ku­ment­ti par­sii an­siok­kaas­ti yh­teen vih­jeitä koh­tees­taan, ja te­kee sen rak­kau­del­la. Ku­vi­tus ja ker­ron­ta on vir­keää ja sa­la­po­lii­si­työ on kiin­nos­ta­vaa, mut­ta oi­keu­tus sii­hen ryh­ty­mi­seen vai­vaa pii­nal­li­ses­ti alus­ta as­ti. Osa ai­neis­tos­ta on on­nek­si peräi­sin mu­seos­ta, min­ne ai­neis­to on ole­tet­ta­vas­ti pää­ty­nyt jo Sirk­ka-Lii­san eli­nai­ka­na vä­hintään­kin tämän hil­jai­sel­la hyväk­synnällä.

Tämä on kat­sot­ta­vis­sa kun­nia­no­soi­tuk­se­na ka­don­neel­le elämäl­le, mut­ta do­ku­men­tin kur­si­mat lin­jat ja vetämät joh­topäätök­set voi­vat ol­la oi­kein tai vää­rin, ja Sirk­ka-Lii­sa voi­si ol­la lop­pu­tu­lok­ses­ta mie­lissään tai har­mis­saan. Ih­me­tystä herättää myös se, että tämä do­ku­ment­ti teh­tiin il­man su­vun osal­lis­tu­mis­ta ku­ten ker­to­ja to­teaa. Koh­dun­pois­tos­ta ker­to­mi­nen särähtää vielä tässä­kin ko­koel­mas­sa kor­vaan me­nemällä ter­veys­tie­don puo­lel­le, vaik­ka tar­koi­tus on­kin ker­toa, että ko­via voi ko­kea ja sil­ti sel­vitä.

Mo­der­ni ar­keo­lo­gia ei ole eet­ti­ses­ti yk­sioi­koi­nen asia, eikä tämä työ va­kuu­ta, että kaik­ki asian kan­tit oli­si huo­mioi­tu mal­lik­kaas­ti te­ko­vai­hees­sa. Jos ja kun asiat ovat kun­nos­sa do­ku­ment­ti voi­si tämän ker­toa alus­saan ja to­de­ta millä oi­keu­tuk­sel­la ai­hee­seen tar­tu­taan. Nyt sen enempää al­ku- kuin lop­pu­teks­titkään eivät tee selväk­si millä lu­val­la tämän jo­ka­nai­sen elämään on tar­tut­tu.