Suu­ri näyt­te­lijätär (Liv Ull­man) jäh­met­tyy pu­hu­mat­to­mak­si kes­ken näy­telmän ja pää­see nuo­ren, ko­ke­mat­to­man sai­raan­hoi­ta­jan (Bi­bi An­ders­son) kans­sa yk­sinäi­sel­le saa­rel­le.

Ly­hyessä juon­nos­sa oh­jaa­ja Berg­man pai­not­taa, kuin­ka suo­ra­vii­vai­nen elo­ku­va on alun psy­ke­dee­listä ku­va­sar­jaa ja yhtä uni­jak­soa lu­kuun ot­ta­mat­ta. Mes­ta­ri kylläs­tyi mo­ni­nai­siin aka­tee­mi­siin tul­kin­toi­hin eittämättömästä mes­ta­ri­teok­ses­taan, jon­ka voi ko­kea mo­nel­la ta­paa: suo­ra­na sai­ras­ker­to­muk­se­na, kään­net­tynä ku­vauk­se­na mie­hestä ja nai­ses­ta, ei-toi­vo­tun lap­sen di­lem­ma­na tai puh­das­piir­tei­senä skit­sof­re­nian tut­kiel­ma­na.

Ja vaik­ka tästä ei mitään ymmärtäi­sikään, elo­ku­va vie mu­ka­naan. Ver­sios­sa on mu­ka­na 1/8-se­kun­nin ku­va jäykästä pe­nik­sestä, jo­ka sen­su­roi­tiin mo­nis­sa mais­sa.

Por­nog­ra­fi­sem­paa on kui­ten­kin sai­raan­hoi­ta­jan ker­to­mus nuo­ris­ta po­jis­ta ran­nal­la, jo­ka voi­si ai­van hy­vin ol­la peräi­sin por­no­leh­den lu­ki­jat kir­joit­ta­vat –­pals­tal­ta.