Con­ne­ry ta­kai­sin, ja Bond tällä ker­taa Las Ve­ga­sis­sa. Shir­ley Bas­seyn tun­na­ri on klas­sik­ko­ka­maa, mut­ta elo­ku­va on Sean Con­ne­ryn 007:s­ta huo­noim­pia. To­sin Ian Fle­min­gin al­ku­peräis­ro­maa­ni oli myös tylsähkö.

Toi­saal­ta tuo­reel­la kat­son­ta­kier­rok­sel­la pa­ni mer­kil­le, kuin­ka pal­jon pa­rem­pi toi­min­tae­lo­ku­va oli kuin sinänsä mie­len­kiin­toi­nen mut­ta epä­ta­sai­nen seu­raa­ja Elä ja an­na tois­ten kuol­la.

Myös aiem­min kum­mal­li­si­na pi­det­ty il­mi­selväs­ti ho­mo­sek­suaa­li kon­na­kak­sik­ko Mr. Kidd ja Mr. Wint (T­he­lo­nious Mon­kin bän­din ba­sis­ti Put­ter Smith ja näyt­te­lijä Bru­ce Glo­ver) on lisän­nyt ajan­pa­ti­nan mu­kais­ta viehä­tystä. Elo­ku­van huu­mo­ri toi­mii ai­ka mu­ka­vas­ti, mus­tal­la maa­la­tul­la sa­tii­ril­la.

Mut­ta se on tul­lut selväk­si, et­tei 007-sar­jan van­him­pia­kaan osia viit­si kat­soa yk­sin. Nämä vaa­ti­vat seu­raa. Ker­ran­kin ei edes spoi­laa­mi­ses­ta jou­du ku­riin, sillä kaik­ki muis­ta­vat nämä ul­koa.