Toi­min­tae­lo­ku­vien tap­po­ko­nee­na (yh­teensä yli 200 vah­vis­tet­tua tap­poa) ai­kai­sem­min viih­ty­nyt Ar­nold Sc­hwar­ze­neg­ger ko­kei­li 1980-lu­vun lo­pus­sa ja 1990-lu­vun alus­sa koo­mi­kon­lah­jo­jaan muu­ta­mas­sa Ivan Reit­ma­nin oh­jaa­mas­sa ko­me­dias­sa. Tu­lok­se­na oli nuo­rem­mal­le yleisöl­le suun­nat­tua ver­rat­tain ta­so­kas­ta, toi­min­nal­la ja draa­mal­la höys­tet­tyä ke­vyttä viih­dettä, jo­ka löy­si kat­so­jia myös hie­man ikään­ty­neemmän­kin yleisön jou­kos­ta.

Yk­si näistä elo­ku­vis­ta on ren­tout­ta­van jou­he­vas­ti ete­nevä Las­ten­tar­han kyttä. Elo­ku­vas­sa Sc­hwar­ze­neg­ger esiin­tyy ural­leen hy­vin tyy­pil­li­sessä roo­lis­sa ki­ven­ko­va­na kyttänä, jo­ka on omis­ta­nut ko­ko elämänsä yh­den pa­ha­mai­nei­sen huu­me­kaup­piaan kiin­niot­ta­mi­seen. Uu­sin joh­to­lan­ga joh­dat­taa Ars­kan syrjäi­seen pik­ku­kau­pun­kiin, jos­ta hän us­koo löytävänsä et­simänsä dii­le­rin ex-vai­mon ja pys­tyvänsä suos­tut­te­le­maan tämä yh­teis­työhön kans­saan. En­sin hä­nen on kui­ten­kin so­lut­tau­dut­ta­va opet­ta­jak­si pai­kal­li­seen las­ten­tar­haan, jo­ta hän epäi­lee pa­rin po­jan käyvän.

Nark­ka­rei­hin ja puuk­ko­junk­ka­rei­hin tot­tu­nut kö­riläs jou­tuu tar­has­sa ar­vaa­mat­taan täy­sin uu­den­lai­seen ”­vi­ha­mie­li­seen” ympä­ristöön, jos­sa hän ei voi­kaan rat­kais­ta kaik­kia pat­ti­ti­lan­tei­ta aseel­laan. Tästä ase­tel­mas­ta elo­ku­va veis­te­lee­kin ne par­haim­mat vit­sinsä Ars­kan yrittäessä kuu­mei­ses­ti laa­tia uu­sia so­ta­suun­ni­tel­mia.