Lyy­ri­nen ker­to­mus lau­piaas­ta sa­ma­ria­lai­ses­ta (Den­zel Was­hing­ton), jo­ka löytää odot­ta­mat­to­man rau­han Amal­fin ran­ni­kol­ta, mut­ta jou­tuu vielä ojen­ta­maan pai­kal­lis­ta ma­fiaa ve­ri­sek­si äi­tyvässä kos­to­ral­lis­sa. Tämä on kuin ker­to­mus kau­pun­kiin rat­sas­ta­vas­ta leh­mi­po­jas­ta, jo­ka ha­luai­si sie­mail­la cap­pu­ci­no­ja au­rin­gon­las­kuun saak­ka, mut­ta jou­tuu sen si­jaan opet­ta­maan rau­haa rik­ko­via pis­to­le­ro­ja.

Näpsäkkä vi­gi­lan­te-ku­vaus liik­kuu pit­kin tut­tu­ja uria, mut­ta ihas­tut­ta­van va­kaal­la ot­teel­la. Amal­fin ran­ni­kon mai­se­mat hengäs­tyttävät siinä missä rau­haa pil­kut­ta­vat ve­ri­teot­kin. Ta­ri­na on se­kin pas­se­lin mo­nisäi­kei­nen ja hah­moil­taan ve­toa­va mo­der­ni­saa­tio kum­mi­se­distä ja Eas­twoo­din länkkä­reistä. Har­va jat­ko-o­sa on edeltä­jiään pa­rem­pi, mut­ta tässä näyt­te­lijä Was­hing­to­nin ja oh­jaa­ja Fu­quan yh­teis­työssä tren­di on selväs­ti ylöspäin. Jo­pa dia­lo­gi yltää tässä pal­kit­se­val­le ta­sol­le tar­jo­ten useam­man hel­men ta­va­no­mai­sen lä­tinän lo­mas­sa.

Yk­sin­ker­tai­nen, mut­ta toi­mi­va kos­to­ral­li saa ta­ri­nan­sa tun­tu­maan lyy­ri­seltä vää­ryyk­sien oi­kai­sul­ta. Lui­ta ru­ti­see ja ver­ta las­ke­taan, mut­ta vain sen ver­ran kuin oi­keus vaa­tii. Taa­juu­kor­jain löytää siis tässä ta­son­sa pe­rin pal­kit­se­vas­ti.